Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Kunnanhallitus torppasi ehdotuksen lautakunnan päätöksen kumoamisesta – Euran aamu- ja iltapäivätoimintaa ei supisteta, mutta maksut nousevat

Kunnanhallitus piti Euran sivistyslautakunnan päätöksen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta voimassa, vastoin kunnanjohtaja Juha Majalahden ehdotusta. Majalahti ehdotti, että lautakunnan päätös olisi kumottu, ja aamu- ja iltapäivätoimintaa olisi supistettu sivistysjohtaja Teija Vuohijoen alkuperäisen pohjaehdotuksen mukaisesti. Sivistyslautakunta päätti aiemmin, että aamupäivätoimintaa tarjotaan ensi lukuvuonna nykyiseen tapaan Kauttuan ja Kirkonkylän kouluilla. Iltapäivätoimintaa tarjotaan lautakunnan päätöksen mukaan kaikilla kouluilla kello 16.30 saakka, kunhan iltapäiväryhmään on ilmoittautunut hakuajan puitteissa vähintään seitsemän lasta. Majalahti ehdotuksen mukaan aamupäivätoimintaa olisi tarjottu ensi lukuvuonna vain Kirkonkylän koululla, ja siihen olisivat olleet oikeutettuja vain erityisen tuen ja vammaispalveluin piirissä olevat lapset. Iltapäivätoimintaa olisi järjestetty kunnanjohtajan ehdotuksen mukaan kaikilla kouluilla, mutta vain, jos ryhmään on ilmoittanut hakuaikana vähintään seitsemän lapsen sijasta vähintään kymmenen lasta. Iltapäivätoiminta olisi päättynyt kello 16.30:n sijaan jo kello 16. Toiminnan supistamisen arvioitiin tuovan noin 25 000 euron säästöt. Jukka Virta (sdp.) esitti Petri Salmisen (vas.) kannattamana, että sivistyslautakunnan päätös pidetään voimassa. Kunnanjohtajan pohjaehdotuksen oli äänestyksessä lopulta vain Päivi Kyllöinen (kesk.), joten lautakunnan päätös jää Virran, Salmisen, Aimo Mattilan (sdp.), Eija Helander-Niemisen (sdp.), Maaret Vainion (sdp), Tommi Katilan (kok.), Esa Mäkitalon (kesk.) ja Mirja Halmisen (kesk) äänillä lukemin 8–1. Sen verran muutoksia aamu- ja iltapäivätoimintaan on lukuvuodeksi tulossa, että niiden maksut nousevat. Korkeintaan kymmenenä päivänä kuukaudessa aamupäivätoimintaan osallistuvan lapsen maksu nousee 45:stä 50 euroon, ja yli kymmenenä päivänä osallistuvalla lapsella 90:stä sataan euroon. Iltapäivätoiminnassa euromäärät ovat samat.