Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Purettava vanha autotalo sai uuden ilmeen Malminpää Block Partyssa – katso kuvat graffiteista

Katutaidetapahtuma Malminpää Block Partyssa purkutalo sai värikkään ilmeen, jota voi käydä ihailemassa vanhan Autotalon ulkoseinissä rakennuksen purkuun eli heinäkuun puoliväliin asti. Rakennus sijaitsee Katariinankadun ja Äestäjänkadun kulmassa Järjestäjiin kuuluva Ville Kirjanen Boris & Boreliasta kertoo, että graffitintekijöitä oli paikalla yli kymmenen. Sponsoreilta saatuja ja ostettuja spraymaalikannuja kului tapahtumassa noin sata ja pohjamaalia monta tonkkaa. Moni tekijöistä toi myös mukanaan omat maalinsa. – Siellä on populaarikulttuurikuvastoa ja poliittisesti ajankohtaista kannanottoa, internet-meemien kautta ja kevyellä huumoria. Teksti- ja grafiikkapainotteistahan se on, Kirjanen kuvailee tuotoksia. Seinään maalattiin ainakin animehahmoja ja Batman, jolla oli tärkeä viesti. Yleisöä tapahtumassa oli paikallaan parhaimmillaan 50–60 henkeä samanaikaisesti. – Vastaanotto oli oikein positiivista. Ihmisiä oli paikalla paljon, ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä, Kirjanen kertoo. Katutaidetapahtuma Malminpää Block Party järjestettiin 11.–12.6. Autotalo otettiin käyttöön vuonna 1929. Viimeiset käyttövuotensa rakennus oli Porin taidekoulun työtila. Nyt se on ollut joitakin vuosia tyhjillään. Malminpää Block Party oli osa Boris & Borelia -kulttuuritapahtumien sarjaa ja Porin kulttuuriyksikön UrbCultural Planning -hanketta. Tapahtumien tarkoitus on elävöittää Porin keskustaa. Juttuun on tieto Autotalon sijainnista 16.6. klo 9