Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ammattikuvaaja Markku Saiha tietää, että Porin luonto on aivan omaa luokkaansa: ”Täkäläiset eivät ymmärrä sen arvoa”

Outo, koronan riivaama vuosi on kohdellut ihmisiä eriarvoisesti. Joillakin elämä on soljunut eteenpäin melko tavalliseen tapaan, mutta toisilla taas on eteen tullut melkein totaalinen stoppi esimerkiksi toimeentuloon. Porilainen valokuvaaja ja ex-kalastaja Markku Saiha on heitä, jolle poikkeustila on merkinnyt todellakin poikkeustilaa. Koska Saihalla on pitkäaikainen kokemus sekä merestä että kalastamisesta, mies on viime vuosina ollut mukana monissa Itämerta tavalla tai toisella koskevissa EU-projekteissa välimiehenä ja neuvottelijana. Nykyäänkin hän istuu harva se päivä sitkeästi läpi monenmoisia etäkokouksia ja on mukana useissa työryhmissä. Tärkeällä asialla niissä ollaan, mutta vapaaehtoisen asiantuntijan vinkkelistä niissä kokouksissa on yksi huono puoli: mukanaolosta ei kukaan maksa palkkaa vielä suunnitteluvaiheessa. Vasta sitten, kun hartaasti hiottuun projektiin saadaan rahoitus, saattaa suunnittelijakin saada rahallista korvausta. Ja etenkin tällaisena epävarmana aikana ei kenelläkään ole harmainta hajua, milloin millekin hankkeelle myönnetään rahaa ja saadaan hommat käyntiin. Markku Saiha suhtautuu kuitenkin tilanteeseensa lakonisen viileästi. Hän on tottunut olemaan yhteyksissä pankinjohtajaansa: tämä on kuulemma pitkämielinen. Eikä Saiha sentään ole aivan tyhjän päällä. Hän sai keväällä Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahastosta apurahan Satakunnan lintuharrastajien kokoaman kirjallisen ja visuaalisen havaintomateriaalin tallentamiseen. Mies uskoo pärjäilevänsä apurahalla vuoden loppuun. Tärkeää on myös, että Saihalla on mielekästä tekemistä. Pitkän linjan luontoharrastaja kun on itsekin, Saiha tietää varsin hyvin, minkälainen aarreaitta hänellä on hyvässä lykyssä kohta käsissään: – Porin seudun luonto on aivan omaa luokkaansa hienoudessaan, vaikka täkäläiset eivät oikein ymmärrä sen arvoa. Lintuharrastajat ovat kuitenkin vuosikymmenten varrella dokumentoineet sekä kuvin että tekstein tämän alueen luonnon ja maisemien muutosta. Näitä dokumentteja pyrin nyt keräämään talteen. Löydetty ja taltioitu materiaali laitetaan aikanaan näkyville Porin seudun lintutieteellisen yhdistyksen nettisivuille osoitteeseen satakunnanlinnut.fi, josta se on helposti tutkijoiden tai muiden aiheesta kiinnostuneiden löydettävissä. Saiha arvioi, että valokuvamateriaalia alkaa löytyä erityisesti 1960-luvulta alkaen, jolloin valokuvaus alkoi yleistyä. Tarkoitus on myös litteroida löydetyt tekstimateriaalit visusti talteen. Vaikka Markku Saihan mieltää vahvasti meriporilaiseksi hahmoksi, sitä hän ei ole ollut aina. Mies syntyi Oulussa, ja lapsuudenperhe muutti isän työn perässä eri paikkakunnille, kuten Joensuuhun. Kouluiässä Saiha asui Porissa, mutta vartuttuaan hän muutti moneksi vuodeksi Helsinkiin palatakseen sittemmin taas Poriin. Saihan luontoharrastus alkoi jo nuorena. Meri kiinnosti, samaten eläimet ja muu luonto. – Ei sitä nuorena poikana voinut ymmärtääkään, miten hienossa seurassa pääsin täällä Porissa liikkumaan linturetkillä. Siellä olivat esimerkiksi Seppo Keränen, Petteri Kalinainen ja Kimmo Nuotio – miehet, jotka kaikki lintuharrastajat halki Suomenniemen varmasti tuntevat, Saiha kertoo silmät loistaen. Hän muistuttaa, että porilaisista lintupiireistä on noussut monta valtakunnan tason asiantuntijaa ja professoria. Loistotyyppien kanssa liikkuessaan Markku Saiha itse sai myös kipinän valokuvaamiseen. Hän haki opiskelemaan valokuvausta Taideteolliseen korkeakouluun, mutta ei päässyt. Saiha hengaili kuitenkin paljon Helsingissä asuessaan kuvaajapiireissä ja pääsi mukaan näiden projekteihin. Taidot karttuivat, ja mies päätti jättäytyä freelance-kuvaajaksi. Hän teki töitä muun muassa Tekniikan Maailmalle ja Erälehdelle. Alkoi myös syntyä tietokirjoja. Kirjoissaan Markku Saiha on kuvannut paljon meren ja muun luonnon lisäksi jo häviämässä olevaa maailmaa, kuten perinteisten ammattikalastajien elämää. Valokuvaus on Markku Saihan tapa olla ja jäsentää maailmaa, mutta arkiset realiteetit ovat hyökyneet hänen ylitseen jo paljon ennen koronakriisiä. 1990-luvun lamassa freelance-kuvaajalta loppuivat työt, ja koska Saiha oli jo muutenkin käynyt kuvaamassa silakkatrooleissa, hän päätyi sellaiseen myös töihin. Myöhemmin hän myös osti itselleen kalastusaluksen. Loppuiän ammattia ei siitä tullut, sillä ammattikalastusvuosina Saihalle tulivat turhankin tutuiksi muun muassa työn harjoittamista rajoittaneet lohenkalastuskiintiöt. Vuosituhannen vaihteessa Saiha päätti luopua troolaristaan. Hän muistelee viimeistä matkaansa omalla aluksellaan Gotlannista Reposaareen syksyisellä, myrskyisellä merellä. Eräs miehistön jäsen sai ylirasituksesta sydäninfarktinkin matkan aikana, mutta onneksi selvisi siitä hengissä. Tapaus oli kuitenkin selvä merkki: tällä tiellä ei kannata enää jatkaa. Pitkistä merimatkoista kärsi myös perhe-elämä, vaikka jo nyt aikuiset pojat eivät noita poissaoloja kuulemma muista. Yksi on ja pysyy, nimittäin valokuvaus. Kun korona tyhjensi keväällä työkalenterin, Markku Saihalla oli aikaa käydä läpi vanhoja valokuviaan. Niitä on valtavia määriä, laatikkokaupalla, mutta nyt ne on järjestetty ja digitoitu. Tehdyt työt muistuttavat aika ajoin itsestään. Esimerkiksi Saihan kalastusaiheinen valokuvanäyttely kiertää edelleen Kiinassa. Markku Saihaa ihmetyttää, miten hyvin se ymmärretään siellä, vaikka kuvauksen tyyli ja perusajatus on aivan erilainen kuin mitä Kiinassa on tapana tehdä. – Minusta on tärkeää dokumentoida kuviini jotain sellaista, mitä pidämme itsestäänselvyytenä, mutta joka on jo katoamassa. Meidän omaa kulttuuriamme, meidän omaa luontoamme. Freelance-kuvaaja, syntynyt 1957 Oulussa. Asuu suurimman osan vuodesta Wäkkärän saaressa, kymmenen kilometrin päässä Reposaaresta. Saari oli alun perin Saihan isovanhempien kesänviettopaikka. "Siellä on 10 hehtaaria maata ja 750 hehtaaria vesialuetta pikkusaarineen. Metsästä olen tehnyt luonnonsuojelualueen osin ihan laiskuuttani: jos myrsky kaataa sieltä puun, en saa käydä sitä korjaamassa sitä sieltä pois." Koordinoi parhaillaan hyvin etenevää Reposaaren kalasataman ja kalastuksen nykyisaikaistamishanketta yhteistyössä Porin kaupungin kanssa. Avoliitossa Porin teatterin kampaajan Peppi Pennasen kanssa. Edellisestä avioliitosta 3 lasta, lapsenlapsia 5, joista vanhin on jo 20-vuotias. Työskennellyt myös vapaana toimittajana muun muassa Lehtimiehet Oy:ssä ja Ylessä. Opettanut muun muassa Räisälän kansanopistossa/Dante-akatemiassa, Porin taidekoulussa ja Turun yliopiston Porin yksikössä. Järjestänyt lukuisia näyttelyitä ja tehnyt kirjoja. Saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2013. Ajanut ammattikalastajien etuja ja istunut Suomen Ammattikalastajaliiton hallituksessa. Soittaa eri kitaroita TaleFeathers-nimisessä folkbändissä.