Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Syyttäjä vaatii karjatilallisen 80 naudan menettämistä valtiolle – läänineläinlääkäri todisti oikeudelle havainnoistaan lantapanssarista

Syyttäjä vaatii kankaanpääläiselle karjatilalliselle tuntuvaa sakkorangaistusta, vähintään kolmen vuoden eläintenpitokieltoa ja noin 80 nautaeläimen menettämistä valtiolle. Miehelle (synt. 1942) luettiin viime torstaina syytteet eläinsuojelurikoksesta, eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisesta ja eläinkuljetusrikkomuksesta Satakunnan käräjäoikeudessa. Syytteen mukaan mies on tahallaan tai törkeän huolimattomuuden johdosta jättänyt tilansa nautaeläimet vaille tarpeellista hoitoa vuosien 2017–2019 aikana. Aluehallintoviraston läänineläinlääkärien tarkastuksissa kiinnitettiin huomiota eläinten juoma- ja ruokintapaikkojen ympäristön liejuisuuteen ja upottavaan maaperään, joiden vuoksi eläimet likaantuivat. Vuonna 2017 tehdyssä tarkastuksessa läänineläinlääkäri kertoi tehneensä havaintoja lantapanssarista eli eläimeen pinttyneestä ulosteesta. Syytetty piti väistämättömänä, että syksyllä ja talvella tietyt laidunalueet voivat rikkoutua ja olla kuraisia. Tilallisen mukaan lantapanssarista ei huomautettu hänelle tarkastuksessa. – Ei ole mahdollista, että eläimet olisivat olleet vain kuraisia, läänineläinlääkäri vastasi syytetyn avustajalle oikeudessa. Tarkastuksissa huomattiin myös eläinten juomaveden olleen joko kokonaan tai osittain jäässä. Puolustuksen mukaan vettä on tarjoiltu eläimille riittävästi. Eläinten makuupaikkojen todettiin tarkastuksissa olevan lisäksi huonosti kosteudelta suojattuja, ja ettei paikkoja ollut riittävästi kaikille. Syyttäjän mukaan kankaanpääläismies on lisäksi laiminlyönyt vastuunsa ilmoittaa nautaeläimiään eläinrekisteriin merkittäväksi vuoden 2017 aikana. Häntä syytetään myös eläinkuljetusrikkomuksesta vuosilta 2015–2017, sillä hän on kuljettanut eläimiä ilman vaadittavaa lupaa. Tilallisen menettelyn pitkäaikaisuus puhuu syyttäjän mukaan ehdollisen rangaistuksen puolesta, mutta hän päätyi lopulta vaatimaan tälle enintään 80 päiväsakkoa. Vaatimusta lievensi se, että syytetty on tehnyt tilalla myös muutoksia epäkohdista huomautettaessa. Tapauksen tuomio annetaan 12. maaliskuuta.