Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

LuKi jää alemman jatkosarjan jumboksi – Ykkössarja kutsuu

Luvian Kiekon kohtalo ringeten SM-sarjan alemmassa jatkosarjassa sinetöityi. Alemman jatkosarjan jumboksi jämähtäneen LuKin tilanne ennen viikonlopun otteluita oli se, että joukkueen olisi pitänyt voittaa kauden loput neljä otteluaan ja samalla toiseksi viimeisenä olevan Haukkojen olisi pitänyt hävitä kaikki ottelunsa. LuKin mahdollisuudet menivät jo lauantaina vieraspelissä juuri Haukkoja vastaan. Luvialaiset tosin puristivat 6–6-tasapelin. Sunnuntaina LuKi hävisi kotikaukalossaan Ilvekselle 2–5. Ensi viikonloppuna LuKi kohtaa lauantai Hyvinkään kotonaan ja sunnuntaina Blue Ringsin Tuusulassa. Niillä peleillä ei siis enää ole merkitystä. Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä kolme Suomen mestaruutta voittanut LuKi lähtee hakemaan vauhtia Ykkössarjasta.