Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Satakunnan tutkimustoiminta on verrattain alimitoitettua

Ei ollut kulunut kuin pari päivää siitä, kun uutisoitiin Lahdessa toimivan bussivalmistuksen alasajosta. Jo seuraavana päivänä ministeri Lintilä esitteli uutta strategiaa, jolla Lahdessa käynnistettäisiin sähköisten ajoneuvojen tutkimuskeskus. Hankkeen takana on LUT, Lappeenrannan-Lahden teknillinen korkeakoulu, jolla tuntuu olevan näppinsä lähes kaikissa uusissa hankkeissa, jotka koskevat niin tuotantotaloutta, energiaratkaisuja, ympäristöhankkeita tai kiertotaloutta. Tällä lähes 5 000 tuhannen opiskelijan höyrykattilalla on oma tutkimusyksikkönsä, jossa työskentelee runsas 500 kansainvälistä tutkijaa. Tällaiseen pystyy vain itsenäinen yliopisto, jonka johtokunnassa istuu ammattilaisia ja valtakunnan vaikuttajia. Satakunta on selvästi teollistuneempaa aluetta kuin Lappeenranta, mutta sillä on ollut aina kokoonsa nähden alimitoitettua tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Lähinnä vain muutama paikallinen yritys on omatoimisesti harjoittanut alansa kehittämistoimintaa. Porin yliopistokeskuksen ydintoiminta tähtää räätälöityä koulutusta paikallisiin tarpeisiin eikä sillä ole suuriakaan mahdollisuuksia lähteä harjoittamaan itsenäistä tutkimuspolitiikkaa. Turun yliopiston Osmo Kivisen mukaan suurempien yliopistojen alaisuudessa toimivat alueyliopistot ovat resurssisyöppöjä, eivät tehokkain tapa toimia. Kritiikkiä on tullut myös niiden tuottaman tutkimuksen ja koulutuksen laadusta ja tehokkuudesta. Satakunnassa on aloja, jotka ovat vahvoja tulevaisuuden aloja kuten robotiikka, logistiikka ja energiateknologia. Myös materiaalitekniikka ja sen uusimpana tulokkaana sähköautojen akkumateriaalien valmistus ovat tulevaisuuden liiketoiminta-alueita. Mistä löytyisi se taho, jolla olisi riittävän mittavat saappaat polkaista uutta vauhtia maakunnan kehittämistoimintoihin? Porin kaupungin kädet on sidottu taloutensa reivaamiseen. Prizztech pyrkii säilyttämään edes jonkin tasoista hanketoimintaa EU-rahoituksella ja käynnistää pienimuotoisia paikallishankkeita. Satakunnan ammattikorkeakoululla on omat kehittämistoimintansa. Satakuntaliitto keskittyy aluehallinnointiin. Ulospäin ja erityisesti valtakunnan päättäjille tämä ei anna kovin selkeää kuvaa mihin alueen tutkimus- ja kehittämistoimilla pyritään. Tulevaisuuden uudet työpaikat syntyvät sellaisille aloille, joiden kehittämiseen ollaan valmiita panostamaan ja joille halutaan tarjota kilpailukykyiset olosuhteet. Porin ja Rauman johdolla on nyt entistä suurempi vastuu myös alueen toimintastrategioiden uudistamisessa. Kirjoittaja on Porista.