Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Aurinko hellii Etelä-Suomea, pohjoisessa epävakaista – voimakas tuuli vaivaa tänäänkin osassa maata

Maan etelä- ja keskiosassa on vaihtelevasti pilvistä ja päivällä saattaa esiintyä joitakin sadekuuroja, kertoo Ilmatieteen laitos verkkosivuillaan. Muuten sää on kuitenkin poutainen ja etelässä myös aurinkoista. Päivän ylin lämpötila vaihtelee 18–23 asteen välillä. Päivällä tuuli on paikoin etenkin keskiosissa navakkaa ja puuskaista. Satakunnassa paistaa tänään aurinko, mutta satunnaisia sadekuurojakin voidaan päivällä saada. Porissa lämpötila kohoaa iltapäivällä noin 19 asteeseen. Tuuli hellittää hieman, ja länsituuli puhaltaa 4 metriä sekunnissa. Pohjoisosassa maata on pilvistä ja sateista. Iltapäivällä sää kuitenkin poutaantuu ja selkenee pohjoisesta alkaen. Päivän ylin lämpötila vaihtelee 8–14 asteen välillä. Ilmatieteen laitos antaa tuulivaroituksen Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin, joissa länsituuli on voimakasta. Tuulen nopeus voi puuskissa olla 15 metriä sekunnissa.