Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Viikko alkaa Satakunnassa sateisissa merkeissä, loppuviikolla sää on lämpenemässä selkeästi – ”Näyttää siltä, että helteet ovat tulossa vielä takaisin”

Viikko alkaa Satakunnassa sateisissa merkeissä, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne . Maanantaina sateita on luvassa erityisesti aamun ja aamupäivän tunteina. Päivän edetessä sää näyttäisi Rinteen mukaan selkenevän. Niin kauan kuin sataa, lämpötila jää todennäköisesti noin 18 asteeseen. Sateiden väistyessä elohopea nousee mittareissa 20 asteen paremmalle puolen. Kuurosateista ei päästä kokonaan eroon viikon edetessäkään. – Lähipäivinä on vielä vaihtelevaa säätä, sekä aurinkoa että ajoittaisia sateita. Tiistaina ja keskiviikkona iltapäivän sadekuurot ovat todennäköisiä erityisesti Pohjois-Satakunnassa. Enimmäkseen sää on kuitenkin torstaihin asti puolipilvistä ja vähätuulista. Päivälämpötila pysyttelee 20 asteen tienoilla, ja aurinko näyttäytyy suhteellisen paljon. Viikon mittaan sateet harvenevat koko ajan. Perjantaina alkaa ennusteiden mukaan sään selkeä lämpeneminen, kertoo Rinne. – Näyttää siltä, että helteet ovat tulossa vielä takaisin.