Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Nainen täytti vuokra-asuntonsa porsaan ulosteella Huittisissa – omistaja tuomittiin korvauksiin

Satakunnan käräjäoikeus on hylännyt syytteitä vuokranantajan ja vuokralaisen välisessä rikosjutussa, jossa huittislaisen asunnon omistajalle vaadittiin rangaistusta kotirauhan rikkomisesta, omankädenoikeudesta ja salakatselusta. Omankädenoikeus on suhteellisen harvinainen syytenimike, jota käsitellään käytännössä nimenomaan vuokrasopimuksen osapuolten välillä. Rikokseen syyllistyy puolustamalla laillista omaisuuttaan laittomin keinoin, esimerkiksi sarjoittamalla omistettavan vuokra-asunnon lukot uudelleen ilman häätöpäätöstä. Tuomioistuimet ovat useissa tapauksissa olleet vuokralaisen puolella. Nyt käräjäoikeus oli osaltaan vuokranantajan kannalla: keski-ikäinen mies katsottiin syylliseksi ainoastaan salakatseluun, ja siinäkin hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen. Vuokranantaja halusi tarkistaa asuntonsa heinäkuussa 2017 Huittisissa. Vuokralaisena olleen naisen vuokrasuhde oli päättymässä vasta kahden viikon päästä. Nainen ilmoitti omistajalle asunnon terassilla, että kieltää sisäänpääsyn. Asunto oli kuitenkin jo tyhjennetty kalusteista. Kyse oli siitä, voitiinko kiinteistö vielä katsoa kotirauhan suojaamaksi paikaksi. Haju tulvi jo ovelle Syyttäjän mukaan omistaja painosti naista päästämään hänet sisään ja lopulta tönäisi tai työnsi asianomistajan tieltään. Vuokranantaja puolestaan kertoi, että sisällä odotti kasa törkyä. Miehen mukaan asunnon lattiat olivat porsaan ulosteen peitossa. Sen näki jo ulko-ovelta. – [Omistaja] oli nähnyt asunnon olevan huonossa ja todella epäsiistissä kunnossa ja haistanut asunnosta voimakkaan ulosteiden hajun, ”kuin sikalassa”, käräjäoikeus kirjoittaa. Naisella oli ollut lemmikkiporsaita. Ulosteen lisäksi asunnon kaapinovia ja saranoita oli rikottu. Omistaja kertoi antaneensa luvan pitää porsaita pihalla, mutta kieltänyt niiden tuomisen asuintiloihin. Mies soitti hätäkeskukseen, josta ei luvattu virka-apua. Vuokranantaja kuvasi asuntoa videolle. Oikeuden mukaan naisen käytös ei viitannut siihen, että mies olisi tullut sisään oikeudettomasti. Nainen näytti pikemminkin siivoavan tavaroitaan sallivaan sävyyn. Lisäksi nainen kertoi pelänneensä tarkastusta, koska häntä itseäänkin hävetti asunnon kunto. – Videon perusteella asunnon muuten tyhjien huoneiden lattiat ovat roskien, kuten sanomalehtisilpun, pahnojen ja ulosteen peitossa, käräjäoikeus arvioi. Naiselle 200 euroa hyvitystä Nainen alkoi uhkailla omistajaa poliisilla vasta, kun tämä oli poistumassa asunnosta. Käräjäoikeuden mukaan asianomistajan kertomus ei yksinään riittänyt näyttämään, että kyse oli kotirauhan rikkomisesta. Lisäksi asunto oli niin huonossa kunnossa, että vuokranantajalla oli oikeus päästä sisään välittömästi. Käräjäoikeus vetosi tässä asuinhuoneiston vuokrauksesta annettuun lakiin. Kierteisessä oikeustapauksessa vuokranantaja kuitenkin tuomittiin salakatselusta. Hän seurasi ajoittain kameralla asunnossa liikkuvaa vuokralaista. Vaikka omistaja ei tullut rikkoneeksi kotirauhaa, hän oli muodollisesti yhä kotirauhan suojaamassa paikassa ja kuvasi suojaa nauttivaa henkilöä. Käräjäoikeus ei tuominnut vuokranantajaa lopulta rangaistukseen kuvaamisesta. Oikeuden mielestä oli uskottavaa, että miehen pääasiallisena tarkoituksena oli asunnon vahinkojen dokumentointi. Teko oli kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Käräjäoikeuden pohdinnan lopputulema oli se, että vuokranantaja joutuu korvaamaan asianomistajalle 200 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tuomio ei ole lainvoimainen.