Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Tappion kokenut MuSa epäonnistui pilkulta ja osui tolppaan lisäajalla – Jussi Välilän kausi paketissa?

Legendaarinen tolppa sisään, tolppa ulos -sanonta osui kohdalleen Musan Salaman vieraillessa Myllykoskella MYPA:n vieraana jalkapallon Ykkösen ottelussa. Hattutempun laukonut MYPA:n Rony Huhtala laukoi 3–2-voittomaalin tolpan kautta MuSan maaliin 89. peliminuutilla. MuSan Antti-Pekka Pihlainen puolestaan tälläsi pallon tolpan kautta maalista ohi pelin lisäajalla. Lisäksi MYPA onnistui rangaistuspotkustaan maalinteossa, MuSa ei. Isäntien Tomas Turunen torjui Yokochi Takanorin yrityksen 11 metristä. Voittomaali syntyi MYPA:n pelatessa vajaalla, sillä Rico Finnas otti vain hetkeä aiemmin pelin toisen keltaisen korttinsa ja lensi suihkuun. – Pienestä oli kiinni. Meillä oli mahdollisuus nousta sarjassa kolmanneksi voitolla, mutta yksittäinen tulos ei muuta kokonaiskuvaa. Olemme pelanneet aivan nappikauden, MuSa-luotsi Ville Ulanen sanoi. MuSa on nyt viidentenä ja säilyttänee vähintään sen sijansa kauden loppuun saakka. MYPA onnistui voittamaan MuSan kaksi kertaa tällä kaudella. Kerran MuSa oli parempi. Tuore pistepotti nosti MYPA:n tasapisteisiin TPV:n kanssa sarjan hännillä. Näin myös kiristyi armoton taistelu putoamista vastaan. MuSa menetti sarjapisteiden lisäksi tärkeimmän puolustajansa, Jussi Välilän sairastuvan puolelle. – Luu vaikuttaa olevan vähän huonosti. Jussi menee päivystykseen heti, kun pääsemme Poriin. Luulen, että hänen kautensa on paketissa, Ulanen harmitteli. Haka nousee Veikkausliigaan Valkeakosken Haka varmisti lauantaina jalkapallon miesten Ykkösen voiton ja nousee ensi kaudeksi Veikkausliigaan. Haka varmisti sarjanousun voittamalla vieraskentällä Pietarsaaren Jaron maalein 3–1. Edellisen kerran Haka on pelannut jalkapalloliigassa vuonna 2012. Hakan sarjanousu varmistui jo neljä kierrosta ennen sarjan loppua. Toisella sijalla oleva Turun Palloseura on jäänyt Hakasta 16 pisteen päähän, eikä voi enää saavuttaa valkeakoskelaisia. Haka on ollut Ykkösessä ylivoimainen, sillä joukkue ei ole hävinnyt tällä kaudella otteluakaan. Liiganousun ratkaissut voitto oli Hakalle 15:s peräkkäin. Hakan keräämä 65 pisteen saalis on jo nyt nykymuotoisen Ykkösen uusi ennätys. Hakan 67 tehtyä maalia on myös uusi ennätys. TPS karsii liigapaikasta Sarjanousun ratkaisseessa ottelussa Haka oli yhtä vakuuttava kuin koko kauden aikana. Niklas Friberg teki Hakan voittomaaliksi jääneen osuman jo 12. minuutilla ja Samuel Chidi lisäsi Hakan johdon kahteen juuri ennen taukoa. Jaron Anthony Dafaan punainen kortti 49. minuutilla tuhosi Jaron mahdollisuudet kiriä tasoihin. Hakan kolmannen maalin viimeisteli kauden 19. osumallaan Ykkösen maalipörssin kärki Salomo Ojala . Hakan liiganousussa juuri Jaroa vastaan oli symboliikkaa Hakan edelliseen kauteen jalkapalloliigassa. Haka kamppaili kaudella 2012 putoamista vastaan ja oli kahden viimeisen kierroksen voitoilla lähellä sarjapaikkansa pelastamista. Tuolloin Jaro kuitenkin käänsi päätöskierroksella TPS:n vieraana maalin tappioaseman 2–1-voitoksi ja keräsi voiton myötä pisteen Hakaa enemmän, mikä tarkoitti Hakan putoamista Ykköseen. Ykkösen kakkossijan ja paikan jalkapalloliigan karsintoihin varmisti TPS, joka pelasi lauantaina AC Oulun vieraana maalittoman tasapelin. TPS:n lähin uhkaaja Jaro on jäänyt turkulaisista 13 pistettä, kun jaossa on enää 12 pistettä.