Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porin lukiot yhdistyvät, Reposaaren koulu säilyy – Valtuustossa kiihkeä väittely: ”Vajoamme entistä syvemmälle”

Reposaaren koulun toiminta jatkuu ennallaan. Pohjois-Poriin rakennetaan ensin 600 oppilaan koulu ja jätetään varaus suuremman yhtenäiskoulun rakentamiseen. Porin lukiot laitetaan yhteen samoin kuin keskustan yläkoulut. Lukio menee Psyl:n tiloihin ja yläkoulu Lyseon kortteliin. Näistä kaikista Porin kaupunginvaltuusto päätti maanantain ja tiistain välisenä yönä. Etukäteen jännittävin oli Reposaaren koulun kohtalo. Kaupunginhallitus oli esittänyt, että ensi syksynä kouluun jäävät vain 1-2 -luokkalaiset ja vanhemmat oppilaat menevät busseilla Meri-Poriin. Kliimaksi nähtiin käytännössä jo ennen varsinaista kokousta. Sdp:n ryhmän puheenjohtaja Arja Laulainen juoksi ennen kokosta kuin kaupparatsu pitkin Satakunnan ammattikorkeakoulun käytäviä, jossa valtuusto poikkeuksellisesti kokoontui. Myytiin ja ostettiin. Lopulta sdp:n ryhmässä päädyttiin kannattamaan Reposaaren koulun toiminnan säilyttämistä entisellään, vaikka kaupunginhallituksessa puolueen edustajat äänestivät toisella tavalla. Porin demareille takinkääntö on harvinaista. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kuluvalla valtuustokaudella, kun kaupunginhallituksen pohjaesitys meni nurin valtuustossa. Valtuustossa Reposaaresta käytiin vilkasta keskustelua. Vasemmistoliiton Raisa Ranta aloitti pelin puhisemalla, että Reposaarelaisille luvattiin vuosi sitten koulu, eikä sitä nyt saa viedä, vaikka talous onkin kuralla. Sdp:n Tiina Puska oli sitä mieltä, että Reposaaren koulun lakkauttamispuuhat ovat satakuntalaista kateutta: rikkirepivää. – Kaupunki on virkamiestensä johdolla pyrkinyt useita vuosia näivettämään kylän keskeisen elinvoimatekijän. Vihreiden Anne Liinamaa oli toista mieltä. Erityisopettaja Liinamaa sanoi painottavansa lasten etua. Hänen mukaansa Reposaaressa resurssit ovat niin niukat, että oppimistulokset kärsivät. – Seuraan huolestuneena, kun lasten edun kustannuksella tehdään aluepolitiikkaa. Minä rakastan Reposaarta ja vanhoja puutaloja, mutta ei lapsia voi laittaa maksajiksi. Valtuutettu Mika Aho (vas.) kannatti Reposaaren koulun säilyttämistä entisellään ja esitti päälle vielä päiväkodin rakentamista Kyläsaareen. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Anttivesa Knuuttila ihmetteli, että rahaa vain palaa. Hän arveli, että ministeriön tummanpuhuvat miehet tulevat ja tekevät päätökset, kun valtuusto ei siihen pysty. – Näyttää siltä, että paketti hajoaa täydellisesti. Vajoamme varmaan entistä syvemmälle. Virkamiesten esityksillä pyyhitään pöytää. Tämä on farssi, Knuuttila sanoi. Henna Kyhä (kok.) jatkoi, että yksi opettaja ei voi vetää yhtä aikaa kolmen eri luokan opetussuunnitelmaa. – Onko Reposaaressa riittävästi resursseja tukiopetukseen? Epäilen, että ei ole tarpeeksi oppilashuollon palveluita. Tässä vaiheessa oli selvää, että Reposaaren supistaminen ei menisi läpi. Lisäksi pöydälle oli ilmestynyt Kyläsaaren päiväkodin rakentaminen ja varaus Pohjois-Porin koulun laajentamiseen, mutta näistä ei ollut hinta-arviota käytettävissä. Niinpä kokoomuksen Knuuttila esitti kouluverkkosuunnitelman palauttamista valmisteluun. Palautusesitys hävisi äänin 46-13. Ahon esitys päiväkodin rakentamisesta Kyläsaareen kaatui äänin 36-23. Valtuusto päätti säilyttää Reposaaren koulun opetuksen nykyisellään äänin 42-17. Koulun säilyttämisen kannalla oli sdp:n lisäksi perussuomalaiset, vasemmistoliitto, keskusta, kristilliset ja siniset. Toisella puolella olivat kokoomus ja suurin osa vihreistä.