Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Kankaanpään kierrätyskeskus lopettaa nykymallilla – kaupunki etsii toiminnalle jatkajaa

Parhaina vuosina Kankaanpään Tekevien pyörittämässä kierrätyskeskuksessa on ollut tarjota työtä jopa 40 työntekijälle. Maanantaista lähtien Kankaanpään Toimenkadulla on otettu vastaan enää sähkö- ja elektroniikkaromua, mukaan lukien kodinkoneita, sähkölaitteita ja loisteputkia. Menossa on tyhjennysmyynti. – Tässä on kyse monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Rahaa toiminnan pyörittämiseen ei enää ole nykymallilla, vaikka Kankaanpään kaupunki on tukenut toimintaamme, toiminnanjohtaja Maikki Hautamäki toteaa. Vuonna 2016 valtio karsi menojaan ja toimintatonnit otettiin pois. Samaan aikaan Kankaanpään keskustassa ollut myymälä lopetti ja toiminnot keskitettiin Toimenkadun tiloihin. Nyt toiminnalle yritetään saada jatkajaa. Työtoimintaa tarvitaan myös nykyisille tukityöntekijöille. Toiminnan lopettaminen on herättänyt kuluttajissa huolta, minne kelpo tavara jatkossa päätyy. Kestävän kehityksen toimia kuluttajat myös vaativat. Kaupungin hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko kertoo neuvottelujen olevan vielä kesken, mutta tahtoa kierrättämiseen on, vaikka kaupunki ei ole velvollinen kierrätystä järjestämään. Yhteistyötahona kyseeseen voisi tulla niin Valtti-työpaja kuin maakunnallisempi yhteistyökuvio. Valtion toimintatuen loputtua palkkatukiprosenttia pienennettiin ja vaatimukset omarahoituksen hankkimiseksi lisääntyivät. Viimeisen viiden vuoden aikana myös kuluttajien käyttäytyminen on muuttunut, kun kierrätys toimii paljolti myös some-ryhmissä. Käytetyllä hyväkuntoisella tavaralla on kuitenkin edelleen kysyntää. – Ei tätä vielä tajua. Tämä on ollut niin minun juttuni, Hautamäki huokaa. Työvuosia hänellä itselläänkin on vielä reilusti jäljellä niin kuin puoliso Oskarillakin. – Takana on 10 yhteistä työvuotta, työpaikalta toisensa löytänyt pariskunta kertoo. Työ kierrätyskeskuksessa on ollut heille elämäntapa. – Neuvotteluja on käyty eri toimijoiden kesken, mutta mitään varmuutta jatkajasta ei vielä ole. Kaikki toivoisivat, ettei kierrätys loppuisi kokonaan, Hautamäet toteavat. Jonnekin se tavara on saatava, mitä kierrätyskeskukseenkin tulee päivittäin: astioita, huonekaluja, vaatteita, kirjoja ja koriste-esineitä. Oma lukunsa ovat joulu- ja juhannussiivouksien jäljiltä tulevat tavarakuormat. Isompien tavaroiden varastoiminen ei ole aina onnistunutkaan, sillä Toimenkadun tilat ovat rajalliset. – Kuluttajat ovat juuri jo oppineet kysymään, mitä tavaraa mitäkin kautta kannattaa kierrättää, Maikki Hautamäki toteaa. Toistaiseksi kuluttajia on ohjeistettu käyttämään some-kanavien kierrätysväyliä, ja valitettavasti kaatopaikkakin voi olla monelle vaihtoehto. Kierrätyskeskus aloitti toimintansa vuonna 2001 Jaakko Hakamäen vetämänä. Kankaanpään Tekevien yhdistyksen vetämänä kierrätys alkoi vuonna 2004. Yhdistys perusti kierrätyskeskuksen myymälöitä myös Siikaisiin ja Karviaan sekä puutyöpajan Pomarkkuun. Siikaisissa toimi myös työpaja. Näistä kuitenkin on luovuttu. Karvian toiminta siirtyi Valtti-työpajalle vuonna 2014 ja Kankaanpään keskustan myymälä lakkautettiin 2016. – Myytävien koneiden toimivuus ja puhtaus ovat aina olleet valttejamme. Myydyille koneille annetaan takuu, toteaa Oskari Hautamäki . Uusiokäyttöön koneista toivotaan enemmistön päätyvän jatkossakin. Asiakkaat ovat Hautamäen mukaan olleet edullisiin, toimiviin laitteisiin tyytyväisiä ja palvelua on kiitelty. "Tässä on kyse monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Rahaa toiminnan pyörittämiseen ei enää ole nykymallilla. Maikki Hautamäki Kierrätyskeskuksen toiminnanjohtaja