Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Siialle helpompi kutureitti Eurajokeen – Pappilankosken kalatietä kohennetaan kivillä ja soralla

Pappilankosken vuonna 2011 valmistunutta kalatietä korjataan tavoitteella ja toiveella, että kalojen nousu lisääntymään Eurajokeen helpottuisi. Kalatien virtaamaa maltillistetaan erityisesti vaellussiian kutunousua varten. Vajaan vuosikymmenen käytössä olleen kalatien toimivuudesta ei ole saatu täyttä varmuutta. Kalastusbiologi Leena Rannikko Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta kertoo kalojen liikkumisesta saadun kyllä kansalaishavaintoja, mutta 2018 kalatiehen asennettu laskuri kertoi toista. – Mittarin mukaan kaloja ei juuri liiku. Pappilankosken alapuolella on nähty siikaa, mutta ei sen yläpuolella. Siksi kalatietä yritetään nyt parantaa, Leena Rannikko sanoo. Noin 120 metrin kalatiematkalla korkeuseroa on yhteensä noin kuusi metriä. Johtopäätöksenä on, että kalatie ja sen portaat saattavat olla liian tiukat uimalla nousevalle siialle. Lohikalat hyppäävät tarvittaessa pontevammin kynnysten ylitse. Kalatien porrastusta yritetään loiventaa kivillä ja soralla. – Se hyödyttää toivottavasti myös muita heikommin uivia lajeja. Toivomme kovasti, että tämä auttaa Eurajokea kalavesistönä, vaikka ongelmia on riittänyt. – On myös myönteistä kehitystä ja luotamme, että esimerkiksi JVP-Eura Oy:n investoinnit puhdistamoon tuottavat tulosta, Leena Rannikko toteaa. Hän lisää, että kalakannan tilan parantaminen on taiteilua joen kanssa. Viimeksi vuoden vaihteessa kalakantaa koetteli ja surmasi veden happamoituminen. Sen aiheuttivat sulfaattipitoisten maa-alueiden valumat jokeen. Pappilankosken kalatie on rakennettu ely-keskuksen ja Paneliankosken Voima Oy:n yhteistyönä. Kalatievelvoite on alun perin säädetty voimayhtiölle jo vuonna 1936, mutta ehdollisena. Kalatie on rakennettava, kun se nähdään tarpeelliseksi tai siitä esitetään vaatimus. Kalatien rakentamiseen saakka Pappilankosken voimalapato sulki kaloilta väylän totaalisesti. Kalat saattoivat nousta noin kymmenen kilometrin matkan jokisuulta. Kalatie rakennettiin toiveella, että vaelluskalat nousivat joen keskijuoksulle Irjanteen-, Saharin- ja Paneliankoskiin lisääntymään. Leena Rannikko kertoo, että ely-keskus on valmistellut suunnitelmia myös muiden Eurajoen koskialueiden kutupaikkojen kunnostamisesta. – Toiveena on, että meritaimen ja siika voisivat menestyä nykyistä paremmin, Leena Rannikko sanoo. Kalatievelvoite säädetty 1936, rakennettu 2011. Kalatien pituus on noin 120 metriä. Nousukorkeus kosken alapuolelta padon yläpinnalle noin kuusi metriä. Pidetään avoinna vaelluskalojen tärkeimpänä lisääntymisaikana huhtikuun alusta marraskuun loppuun. Juoksutettava vesimäärä 0,3 kuutiometriä eli 300 litraa sekunnissa.