Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tiina Raevaara sepittää Frankensteinin kauhutarinaa ja Prometeus-myyttiä suomalaismaisemaan

Kirjat Tiina Raevaara: Kaksoiskierre. Like 2020. 260 s. Runeberg-palkitun Tiina Raevaaran (s. 1979) uusin romaani Kaksoiskierre on kylmäävä teknotrilleri geenitutkimuksen maailmasta. Mukana on aimo annos vauhdikasta henkilökuvausta ja menneisyyden kummitusten kohtaamisia. Puhumattakaan kauhun hetkistä, joita romaanissa tulee vastaan tämän tästä: ”Paniikki virtaa sisälläni, puristaa keuhkot kasaan ja saa sormet tärisemään. Mutten saa antaa työni mennä pilalle, en nyt. Ja minun on pakko jatkaa heti kun pystyn, kävi miten kävi.” (s. 187) Kaksoiskierteen päähenkilöinä on kaksi suomalaisnaista, Eerika ja Kristiina. Ensimmäinen on geenitutkija, jälkimmäinen puuhailee kotona taiteilijana. He asuvat yhdessä ilman lesbosuhdetta. Talouteen kuuluu myös Eerikan seitsemänvuotias Tuulikki-tytär. Naisten elämänhistoriaan liittyvät traagiset lapsuudenkokemukset eivät jätä näitä rauhaan aikuisina. Ironisesti sekä mennyt että nykyinen tragedia nivoutuvat joulun ympärille. Sitten Eerikan entinen esimies Kari Pajusuo palaa yllättäen USA:sta, kiristää vastahakoisen Eerikan apulaisekseen kyseenalaiseen geenimuunnosprojektiin ja survaisee hullunmyllyn käyntiin. ”Pajusuo on palannut ja rikkonut sopimuksemme. Minun täytyy piilottaa tyttäreni, viedä hänet pois. Tuulikki on salaisuus, joka ei saa paljastua – ei varsinaan Pajusuolle.” Kirjailija pohtii ansiokkaasti tieteen etiikan rajapintoja kaunokirjan avulla. Voiko tieteellä saavutettu tieto olla täysin neutraalia siten, ettei siihen liittyisi hyvä/paha-pohdiskelua? Lukijalle avautuu ilman sivistyssanoja monenlaisia näkökulmia molekyylibiologiaan ja geenitutkimukseen. Nopeasti kehittyvään tieteenalaan liittyviä kauhuskenaarioita Raevaara avaa havainnollisesti. Romaanissa tapahtuu asioita, joiden ei pitäisi olla arkiajattelun mukaan mahdollisia. Samalla kirjailija kirjoittaa koskettavasti kahden naisen keskinäisestä ystävyydestä, joka on lähtenyt aikoinaan kehittymään olosuhteiden pakosta. Naisten hurjat kohtalot kiertyvät toistensa ympärille kuin DNA-molekyyli. Raevaaran trillerin avainsana on kimeeri. Se on risteytys, jossa eri eläinten soluja ja DNA:ta sekoitetaan keskenään. Kimeeri viittaa Homeroksen käyttämään khimaira-sanaan, joka tarkoitti leijonan, vuohen ja käärmeen muodostamaa sekaolentoa. Tiesitkö muuten, että ihmisen ja sian DNA:t ovat aika lähellä toisiaan? Mikä ihminen oikeastaan on, tulee kysymyksenä kerronnassa silloin tällöin esiin, kuin nurkan takaa. Tai se, mitä eläimelle voidaan tehdä ihmisen edun nimissä. Kun Raevaara edellisissä romaaneissaan nosti yliluonnollisia ja fantastisia aineksia kauhuromaanin kerrontaan, näitä ei ole mukana uutuusromaanissa. Tieteen keksinnöissä näyttää Kaksoiskierteen valossa kyllä riittävän kauhuskenaarioita, jotka haastavat mennen tullen fantastisen dystopian. Englantilaiskirjailija Mary Shelley kehitteli 200 vuotta sitten Frankensteinin, fiktiivisen tiedemieshahmon, joka työsti laboratoriossaan kuuluisaksi tulleen hirviönsä. Keinotekoista hirviötä Raevaaran trillerissä ei tule vastaan. Onnettoman Victor Frankensteinin roolin perivät suomalaiset solututkijat, jotka onnistuvat tuottamaan keinotekoisia alkioita jopa ihmisen soluista. Shelley toisti Frankenstein -romaanissaan (1818) muinaiskreikkalaista myyttiä Prometeuksesta, titaanista, joka loi ihmisen savesta muovaamalla. Olympoksen jumalat rankaisivat Prometeusta tämän varastettua ihmiselle tulen. Jumalat pelkäsivät, että tulen avulla ihmisistä tulisi jumalia mahtavampia. Prometeus-myytti on tärkeä myös Tiina Raevaaralle. Uutena Prometeuksena (nimi merkitsee ”etukäteen ajattelevaa”) esiintyy Kaksoiskierteessä minäkertoja Eerika, joka pohtii koko ajan hurjien tekojensa seurauksia. Kaiken huipentumana Prometeuksen tuli saa tärkeän roolin Kaksoiskierteessä sekä romaanin alussa että loppuhuipennuksessa. Tuli tuhoaa menneen ja jättää savunhajuiset eloonjääneet kärvistelemään huomispäivän kanssa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää Kaksoiskierteen loppua kohti yhä enemmän. Puolivälin jälkeen alkaa tulla ruumiita Frankensteinin tyyliin. Vaikka kauhustoori teknisine hienouksineen toimii kuin rasvattu kone, Raevaaran henkilökuvaus on välillä aika onttoa. Goottilaishenkiseen viihderomaaniin sellainen puute tosin istuu hyvin. Viattomalla lapsihenkilöllä Tuulikilla on suuri merkitys romaanin aiheiden ja tapahtumien kehittymisessä, kuten myös Kristiinalla. Unettomuudesta kärsivä taiteilija pohtii Eerikan sivulla isolla sydämellä taiteen ja tieteen eettisiä kysymyksiä. Kaksoiskierre jää sen verran kesken, että sille voisi hyvin kuvitella jatko-osia.