Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Sisärajavalvonta palautettiin tänään Suomen ja Norjan rajalle

Suomen ja Norjan välisestä maarajasta tuli tänään vähemmän vapaa, kun sisärajavalvonta palautettiin Norjan koronavirustilanteen vuoksi. Yli 700 kilometriä pitkän rajan voi nyt ylittää vain rajanylityspaikoilla ja asianmukaisten matkustusasiakirjojen kanssa. Pohjoismaiden kansalaisilta vaaditaan ainoastaan henkilöllisyyden todistamista. Asiasta tiedotti eilen Rajavartiolaitos. Päätöksen rajavalvonnasta teki Suomen hallitus viime torstaina. Ruotsin raja on suljettu vastaavasti jo aiemmin, mutta molemmilla rajoilla on nyt käytössä rajayhteisöihin liittyviä helpotuksia. Rajan tuntumassa asuvat ihmiset saavat ylittää rajan tavalliseen tapaan esimerkiksi asiointitarkoituksessa, kunhan pystyvät osoittamaan asuinpaikkansa. Sisärajavalvonta on palautettu tänään myös Suomen ja Islannin, Kreikan, Maltan, Saksan ja Tanskan väliseen liikenteeseen. Päivitetty 24.8.2020 kello 12.03: Täydennetty tietoja.