Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Honkajoelta ponnistanut Veikko-Matti pystytti saunatarviketehtaan Filippiineille, ja Sungme-vaimosta paljastui suomalaismiestäänkin sitkeämpi saunoja: ”Itse otan lyhyempiä löylyjä”

Veikko-Matti Kallioniemi on tehnyt huikean taipaleen vajaan parin tuhannen asukkaan Honkajoen kunnasta maailman suurimmaksi saunatarviketehtailijaksi Filippiineille. Bisnesmieheksi ja valokuvausalan yrittäjäksi hän ryhtyi jo lukion ensimmäisellä luokalla. – Bisnestä aloin tehdä, kun Honkajoella ei hirveästi muitakaan virikkeitä ollut. Aloitin ostamalla ja myymällä perunaa ja marjoja. Isä oli ollut 1950-luvulla menestyvä yrittäjä, mutta Korean sota vei häneltä kaiken. Yltäkylläisyyttä en muista perheessä olleen. Isä sai velkansa maksettua erilaista bisnestä tekemällä kokonaan pois vasta vuonna 1976, Kallioniemi kertoo. Valokuvausbisnestä Kallioniemi alkoi tehdä 16-vuotiaana lukiolaisena ensin koulukuvauksilla. Nopeasti hänestä tuli tukkukauppias, joka alkoi myydä myös kameroita ja kameratarvikkeita. Bisnes pyörähti käyntiin sellaisella volyymilla, että ylioppilastutkinnon jälkeen aika ei enää riittänyt jatko-opintoihin yliopistossa. – Olin 24-vuotias, kun minut vuonna 1984 valittiin Pirkanmaan alueen Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Rotary-järjestö lähetti Group Study Exchange-stipendiaattimatkalle 5-6 hengen ryhmän 24-30-vuotiaita yrittäjiä ja minut valittiin joukkoon mukaan. Muistan kun illallistilaisuuksissa piti esitellä itsensä ja mainita tutkinnot. Monella muulla oli parikin korkeakoulututkintoa ja itse olin ainoa, joka oli vain ylioppilas, Kallioniemi naurahtaa. Perusti firman intissä Myöhemmin Kallioniemen ei ole tarvinnut tutkintojen perään haikailla. Matkustelusta jo lukiovuosina innostunut nuori yrittäjä päätyi perustamaan ensimmäisen firmansa Aasiaan ja Hong Kongiin jo armeijavuonnaan 1986. – Olin armeijassa kirjurina Tikkakosken lennostossa, ja tiesin perusteet, joilla saisi passin ja pitkän loman ulkomaille. Yksi monista perusteista oli armeijan jälkeen ulkomaille tapahtuvan muuton valmisteleminen. Siksi päätin perustaa Hongkongiin yrityksen, joka odottaisi minua valmiina, kun kotiutuisin armeijasta. – Todellisuudessa halusin lomaa ensisijaisesti päästäkseni kaverin kanssa sukeltamaan Filippiineille, Kallioniemi muistelee hymy suupielessä. Hän piti lupauksestaan kuitenkin kiinni ja myös muutti armeijan jälkeen Hongkongiin. – Tuonti- ja vientiyritys F.E.M Limited toimii Hong Kongissa edelleen. Aloitin yritystoimintani toimittamalla mun muassa Suomen posti- ja telelaitokselle Kaukoidästä ostamaani telekopiopaperia. Ostin tavaraa myös Aasiasta ja toimitin sitä Suomeen. Vastaavasti yritin myydä myös suomalaista tavaraa kaukoitään. Oraksen hanat ja monet muutkaan tavarat eivät kuitenkaan ottaneet silloin kunnolla tuulta purjeisiin. 1980-luvun lopulla Kallioniemi erikoistui kaukoidän kauppaan ja markkinoi esimerkiksi energiansäästölamppuja Suomeen ja Aasiaan. – 1990-luvun alussa kiinalainen partneri kuitenkin petti minut, ja menetin kaiken. Aloin toimittaa suomalaisia porealtaita kaukoitään ja niiden ostajat alkoivat kysellä, saisivatko he minun kauttani myös saunoja. Otin yhteyttä muutamaan saunamyyjään Hong Kongissa ja huomasin, että saunabisnes oli siellä aika huonosti hoidettu ala. Kiukaita yli 80 maahan Sukelluslomalla Filippiineillä Kallioniemi tapasi korealaisen vaimonsa Sungmen, joka opiskeli Japanissa markkinointia. Naimisiin pariskunta meni Uudessa-Seelanissa. Vuonna 1994 Kallioniemi perusti Hongkongiin SAWO-yhtiönsä. Nimi on lyhenne sanoista Sauna World. Kun vaimo alkoi odottaa perheen ensimmäistä lasta, kypsyi päätös muuttaa Filippiineille vuonna 1999. Aluksi SAWO hankki saunatuotteita eri valmistajilta. – Kun suomalaisilla tavarantoimittajilla oli jo edustajansa muualla, aloin valmistaa kiukaita itse. Huomasin, että otollisin paikka omalle tehtaalle olisi Filippiinit. Kiinaan en halunnut laittaa tehdasta, koska tiesin, että en viihtyisi siellä. Halusin hengittää puhdasta ilmaa ja sen kanssa oli ongelmia Hong Kongissakin. SAWOn oma saunatehdas valmistui Filippiinien Cebuun vuonna 2000. – Perheenkin kannalta katsoin parhaaksi muuttaa Filippiineille, ja siellä oli myös mahtavat sukellusmahdollisuudet. Filippiineillä ei myöskään niin helposti kopioida toisten keksintöjä kuten Kiinassa, Kallioniemi kertoo. Tänä päivänä SAWOn kahdessa tehtaassa Filippiinien Cebussa valmistetaan kiukaita, höyrystimiä, elektronisia ohjauskeskuksia sekä saunatarvikkeita, kuten löylykauhoja ja kiuluja. Vientiä on 80 eri maahan. Kaikki tuotteensa yritys suunnittelee ja valmistaa itse, mitään ei teetetä alihankintana. Työntekijöitä on yli 300. Vuonna 2013 SAWO aloitti tuotekehitysyhteistyön myös suomalaisen huippumuotoilija Stefan Lindforsin kanssa. – Jos mittarina on oma valmistus, niin SAWO on maailman suurin saunatarvikevalmistaja, Kallioniemi sanoo. SAWOn tehtaat sijaitsevat alueella, jossa on yrityksille omat lait ja tulliviranomaiset, joten yritys on samassa suojassa maata muuten riivaavalta korruptiolta. Cebu, jossa Sawolla on kahdessa tehdaskiinteistössä yhteensä noin 16 000 neliötä tuotantotilaa, on Filippiinien toiseksi suurin metropolialue. Juhannuslöylyt joka päivä SAWOlla on konttori ja varasto myös Suomessa Kangasalalla sekä varasto Honkajoella. Kallioniemen perhe on vuodesta 2013 lähtien asunut puolet vuodesta Tampereella, puolet Espanjan Aurinkorannikon Fuengirolassa. Kallioniemen ja Sungmen kolme lasta ovat jo 19-, 17- ja 15 -vuotiaita. Heillä kaikilla on sekä suomalaiset että korealaiset nimet: Sini Nara , Toni Aki ja Ani Sora . Kallioniemi itse matkustaa edelleen Filippiinien Cebuun joka kuukausi ja viettää siellä viikonpäivät. Perhe matkustaa Aasiaan häntä selkeästi harvemmin ja viihtyy Euroopassa. Lapsetkin käyvät koulua nyt Tampereella. – Muutimme Eurooppaan, koska halusin saada lapsille eurooppalaisen ja suomalaisen koulutuksen. Ensin he kävivät suomalaista koulua täällä Espanjan Aurinkorannikolla. Olisi ollut liian raju isku muuttaa tropiikista suoraan Suomeen, kun talvella on monta kuukautta pimeää. Nyt lapseni suorastaan nauttivat pimeästä ja räntäsateesta, samoin vaimoni on kotiutunut hyvin Eurooppaan. Kallioniemellä oli 11 vuotta vuokramökki savusaunoineen järven rannassa Suomen Toijalassa, ja hän toi perheensä sinne kesänviettoon. Tänä juhannuksena hän ja perhe saunovat Espanjan Aurinkorannikolla, jossa Kallioniemillä on Mijasin kylän rajalla golf-kentän vierellä hulppea huvila uima-altaineen. Kallioniemi on paitsi saunatehtailija, myös saunoja henkeen ja vereen. – Yleinen oletus on, että suomalaiset saunovat eniten talven kylmillä pakkasilla. Tutkimukset osoittavat kuitenkin päin vastaista: suomalaiset saunovat enemmän nimenomaan kesän helteillä. Ja kun YK:n suomalaiset rauhanturvasotilaat menivät Golanille 1970-luvulla, niin ensimmäiseksihän he kyhäsivät telttasaunan aavikolle, hän nauraa. Korealais-suomalaisessa perheessä juhannussauna lämpiää Kallioniemen mukaan joka päivä. – Upeimmat löylyt saa kuitenkin Suomessa järven rannalla. Savusauna on oikea saunojen Rolls Royce. Mikään ei ole parempaa kuin tuore vihta ja pulahtaminen peilityyneen järveen savusaunan jälkeen, Kallioniemi vakuuttaa. Sauna-asiantuntijat paljastavat ihanimmat saunomismuistonsa.