Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Karjan kutsuhuuto kajautettiin viimeisen kerran ja sitten lähdettiin evakkoon – Hanneriina Moisseisen ja Hanna Koikkalaisen kiitetty näyttelykokonaisuus sopii kauniisti Rauman taidemuseoon

Kuvataide Hanna Koikkalainen: Lakkautettu kylä Hanneriina Moisseinen: Kannas 22.3.2020 saakka. Rauman taidemuseo, Kuninkaankatu 37, Rauma, avoinna ti-pe 12-17, la-su 11-16. Astun Rauman taidemuseon ensimmäiseen näyttelysaliin ja henkäisen ihastuksesta. Pitkästä aikaa tarjolla on sitä, mitä olen täällä kaivannut: ripustusta, joka hyödyntää vanhan talon ominaisuudet. Hanna Koikkalaisen (s. 1980) Lakkautettu kylä -näyttely kertoo Suistamosta. Ennen toista maailmansotaa se oli 8000 asukkaan kunta Laatokan pohjoispuolella. Nyt nurkkahuoneen vanhoista valokuvista katsoo parikymmentä suistamolaista. Taustalla soi Anne-Mari Kivimäen (s. 1976) ja Duo Ontrein Surua . Kaipaus leijuu tilassa. Vedenvihreällä sävytetyt huoneet avautuvat kuin tanskalaisen Vilhelm Hammershøjn (1864–1916) seesteisissä interiöörimaalauksissa. Alakerran ilmavuus johdattelee yläkerran tihenevään tunnelmaan. Hanneriina Moisseisen (s. 1978) sarjakuvateos Kannas on esillä pyykkinaruille ripustettuina, pakahduttavina piirroksina, jotka vaativat tutkimista lähietäisyydeltä. Molemmat taiteilijat yhdistävät teoksiinsa vanhoja kuvia, esineistöä, tekstilainoja ja äänimaisemia. Hanna Koikkalaisen valokuvissa katsotaan järveä, jossa ennen uitiin ja kalastettiin, tai rehottavan pihan nuupahtanutta puutaloa. Lahja Lehtomäen lähtömuisto riipaisee: ”Seison pihakoivun alla, katselen ympäristöä kukkaloistossaan, on hiljainen sade, sireenit ja koiranputket levittävät ihanaa tuoksua. Kaikki näyttää onnistuneen, kasvu on vehreää. Tätäkö varten täällä on uurastettu? Mieleeni häivähtää ’älä maailmassa mitään rakasta omanasi’.” Valtionkonttorin korvausanomukset avaavat menetysten käytännöllistä puolta. Karjalaan jäi hilloja ja juureksia, työkalut ja leipälapio. Listoja lukiessa kysyn, mitä itse ottaisin tai jättäisin. Pakkaisinko järkevästi, ja mitä muistaisin, jos jälkeen jääneet tavarat pitäisi luetteloida? Evakkomatkan ankaruutta kuvataan molempien taiteilijoiden teoksissa. Tavarat, lapset ja vasikatkin sidottiin polkupyöräkärryille tai hevosrattaille. Aikuiset tarpoivat kenkänsä puhki, lehmät sorkkansa verille. Vihollista vihattiin vielä enemmän kuin omaa taloa rakastettiin. Tätä on rauhassa kasvaneen vaikea ymmärtää. Kokonaisia kyliä tuikattiin lähtiessä tuleen, jotta hyökkääjät eivät saisi niistä suojaa. Myöhemmin Hanna Koikkalainen kulki samoilla seuduilla ja keräsi teokseensa Muurilan lentohiekkaa ja Suistamojärven vettä, kuin pyhiä ihmeitä. Ikävä ylevöitti muistoja. Hanneriina Moisseisen sarjakuvassa jatkosota koetaan nuoren karjakon, lehmän ja seonneen sotilaan silmin. Sodan sivuhenkilöiden näkökulma vertautuu turkkilaisen Erkan Özgenin (s. 1971) vaikuttavaan videoteokseen, jossa puhekyvytön lapsi elehtii kokemuksiaan Syyriasta. Kannaksen kuvat puhuttelevat tietoisella vaatimattomuudellaan. Niiden taituruus piilee kyvyssä vältellä kaikkea näyttävyydellä liehittelyä. Nöyrä piirrosjälki etääntyy kauas Korkeajännitysten korskeudesta. Lyijykynä piirtää tapahtumia nuoren ihmisen totisuudella, kuin karjakko Maria olisi itse ne tehnyt. Välillä maisema heilimöi mielipuolisena kuin van Goghilla (1853–1890), mutta kaikkein pahimmat asiat hankautuvat täyteen lyijynharmaata. Kauhujen keskellä ihmiset näyttävät menettäneen kyvyn läheisyyteen. Helpommin tunnistetaan eläinten lempeys tai hätä. Näyttelyihin liittyvät laadukkaat julkaisut. Onkin kiinnostavaa vertailla Moisseisen alkuperäispiirroksia Kannas -kirjan kiitettävään painolaatuun. Kontrastia on lisätty vain hieman ja piirtäjän käsiala toistuu pehmeästi kellertävällä paperilla. Kannas ja Lakkautettu kylä ovat kiertäneet jo lukuisat näyttelyt saaden ansaittua huomiota. Rauman taidemuseon näyttelypolitiikan näkökulmasta kokonaisuus on varma valinta, mutta ehdottomasti sellainen, joka kaikkien pitäisi nähdä.