Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Elina Setälä ja Netta Hannula maajoukkueen mukaan

Naisten Futsalmaajoukkue matkustaa huhtikuun lopussa Tsekin Ostravaan, jossa he kohtaavat emäntämaan kahdesti. Ottelut pelataan viikonloppuna 27.-28.4 Ostravan Sareza Hallissa. Päävalmentaja Jaakko Laitinen apureineen ovat valinneet otteluihin mukaan kaksi maalivahtia ja 12 kenttäpelaajaa. MuSaFutsalista matkaan lähtee Netta Hannula ja Elina Setälä . Joukkueen yhtenä valmentajana toimii MuSaFutsalin päävalmentaja Juha Helander . Kumpikin matkaan lähtevistä kuuluu maajoukkueen perusrunkoon ja ovat edustaneet Suomea kaikissa pelatuissa maaotteluissa. Viime syyskuun EM-karsintaturnauksen Main Roundilla Portugalissa Setälä kantoi kapteeninnauhaa käsivarressaan. Suomi on tällä hetkellä pelannut nyt 11 maaottelua. Porutgalin turnauksessa kohdattiin myös tuleva vastustaja Tsekki, joka kaatui lukemin 6–2 (2–0). Tuossa ottelussa Setälä onnistui kahdesti maalinteossa ja Hannula kertaalleen. Kumpikin on osunut myös aikaisemmissakin otteluissa tolppien väliin. Korjattu 17.4. kello 10.58: Poistettu kuvatekstistä virheellinen nimi.