Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Viileys on vähentänyt sinilevän määrää Satakunnassa

Sinilevän määrä Satakunnassa on vähentynyt, kertoo ely-keskuksen tiedote. Syynä muutokseen on ollut alkukesän viileä, sateinen ja tuulinen sää. Tämän vuoksi meri- ja sisävesialueilla sinilevähavaintoja on hyvin vähän. Tuulinen sää on sekoittanut sinilevälauttoja veteen, minkä seurauksena ne saattavat nousta pintaan ilman tyynnyttyä. Paikallinen sinilevätilanne voi kuitenkin vaihdella tuulen suunnan mukaan. Satelliittikuvien perusteella levää esiintyy tällä hetkellä lähinnä Pohjanlahden rannikolla, Ahvenanmaalla, Saaristomeren uloimmissa osissa sekä Suomenlahden rannikkoalueella. Rauman edustalla sekä Turun saaristossa sinilevää on esiintynyt jonkin verran. Vähäisen sinilevämäärän aikana voi käydä uimassa, kunhan muistaa peseytyä jälkeenpäin. Runsaasti sinilevää sisältävää vettä ei saa käyttää talous-, sauna- tai kasteluvetenä. On myös syytä olla huolellinen, että pienet lapset tai lemmikit eivät pääse juomaan sinilevää sisältävää vettä.