Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

”Ehkä nyt on nuorten aika loistaa” – Karhujen puolustaja Aapo Tamminen, 27, teki valinnan ja lopetti uransa, joka saattaa jatkua vielä joskus

Porin Leppäkorvessa kaikuu tasainen tahti, kun 2-vuotias Leo Tamminen hakkaa mailallaan puista levyä palloa odottaen. Pian isä Aapo Tamminen siirtää pelivälineen poikansa lapaan. Ensin nousee maila ja sitten pallo, joka lentää komeasti maaliin. Sama kaava toistuu Tammisen perheen takapihalla päivästä toiseen. Joskus palloja lauotaan myös sisällä, mutta silloin lapa on kääritty sukkaan. Käärittynä ovat myös uuden tyttövauvan kädet, joilla ei vielä maaleja lauota. Aapo sen sijaan voisi, muttei niin tee. Päätös tuli kesken kauden Kun Karhut putosi Salibandyliigasta, moni pelaaja pani pillit pussiin ja jätti salibandyn taakseen. Joukkueen kohtalo oli raskas ja saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan, mutta Tammisen tapauksessa vaakakupissa painoi perhe. Elettiin tammi–helmikuuta, kun Tammiset saivat tietää, että Leo-poika tulisi saamaan sisaren. Karhujen kausi oli silloin vielä kesken, mutta Aapo Tamminen oli valintansa tehnyt – kävi Karhuille keväällä mitä tahansa. – Olin tehnyt itselleni selväksi, että pidän jonkinlaisen hengähdystauon joka tapauksessa. Tuskin olisin jatkanut uraani, vaikka Karhut olisi pysynyt Salibandyliigassa, Tamminen pohtii pieni, avuton vauva sylissään. ”Ehkä se päätös oli osittain helpotus” Fyysisesti Tamminen on täysin kunnossa, ja sama pätee myös henkiseen puoleen. Osasyy siihen lienee se, ettei mies koskaan asettanut äärettömän suuria tavoitteita peliuraansa kohtaan. – Muistan sanoneeni eräällä harjoitusleirillä 14-vuotiaana, että tavoitteenani on päästä joskus pelaamaan sellainen peli, jossa on paljon väkeä paikalla ja sellainen hurmos, että siitä pystyy imemään energiaa itseensä. Tämä tavoite täyttyi, kun Tamminen oli nostamassa Karhuja Salibandyliigaan keväällä 2018. – Se oli oman urani kohokohta. Taisin muistaakseni siinä pelissä maalinkin tehdä, puolustajana pelannut Tamminen kertoo. Nyt Tammisen pelit on pelattu, mutta se ei miestä masenna. – Ehkä se päätös oli osittain jopa helpotus. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei minulla ole resursseja tuon mittakaavan urheiluun. ”Minä koen, että se on vähän” Haastattelua säestää Tammisen tyttären itku. Ikää vauvalla on vasta pari viikkoa, ja jokainen uusi päivä on ihmeellinen. – Tässä piti hieman puntaroida sitä, mitkä asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset, Tamminen sanoo – ja myöntää samaan aikaan, että pelaaminen kiinnostaisi häntä yhä. Pelimatkat ovat kuitenkin pitkiä, ja lapset kasvavat nopeasti. Aika lentää kuin pallo maaliin. – Salibandy vaatii panostusta, mutta siitä ei saa taloudellista hyötyä. Kun on ensin kahdeksan tuntia töissä ja sitten kolme tuntia harjoituksissa, niin siinä saattaa olla vain 1–2 tuntia kotona niin, että lapsikin on hereillä. – Minä koen, että se on vähän. Kaukalo houkuttaa, muttei kuin ennen Karhuja Tamminen ei kuitenkaan ole jättänyt täysin taakseen. Nykyään mies vain löytyy kaukalon sijaan katsomosta. – Olen tainnut käydä kolmessa kotipelissä tällä kaudella. Siellä on nuori ja nälkäinen joukkue, joka ehkä maksaa vielä vähän oppirahojaan, Tamminen arvioi. Katsomossa nuoren urheilijan tunteet nousevat pintaan. Kaikkein voimakkain palo on kuitenkin kaikonnut. Kaukalo houkuttaa, muttei ihan niin kuin ennen. – Onko se sitten sitä, ettei päästä peliviettiään pintaan, vai onko se oikeasti niin, että jokin jakso on päättynyt? Tamminen pohtii. ”Ei tämä sen helpompaa ole” Urheilussa ei kuitenkaan pidä koskaan sanoa "ei koskaan". Sen tietää myös Tamminen. – Voihan se olla, että päätän vielä joskus palata, ja jos palaan, niin palaan Karhuihin. Sanoisin silti, että todennäköisyys siihen on alle 50 prosenttia, Tamminen kertoo. Kaukalossa mies ei ole pelannut sitten viimeisen pelinsä Karhujen paidassa. Mailaan tartutaan vain takapihalla Leo-pojan kanssa. – Ei isiä Karhuihin – isi on kotona, Leo huikkaa kesken haastattelun melkein säikähtäneenä. Isän sanat saavat pojan kuitenkin nopeasti rauhalliseksi. – Tapaninpäivänä saatan sulatella joulukinkkua osallistumalla perinteiseen höntsäturnaukseen Vammalassa, mutta muuten en ole käynyt kaukalossa lätkimässä, Aapo Tamminen jatkaa. Juuri nyt Tamminen nauttii arjestaan, joka kuluu paitsi perheen myös työn parissa. Tamminen työskentelee fysioterapeuttina Satasairaalassa ja vietti juuri kolme viikkoa isyyslomalla. – Ei tämä sen helpompaa ole kuin sählyn pelaaminenkaan. Karhujen otteita mies katselee kuitenkin luottavaisin mielin. – Divarissa voi sattua mitä vain. Ehkä nyt on nuorten aika loistaa.