Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Talli Puolisata juhli Viesker-cupin finaalissa Jyväskylässä

Kokemäkeläisen Talli Puolisatan omistama Kiirilla voitti Killerjärven raviradalla Jyväskylässä ravatun Viesker-cup finaalin. 5 000 euron ykkösrahat tulivat valmentaja juankoskelaisen Heikki Mikkosen ohjastamana. Voitto oli 9-vuotiaan Jukka ja Leila Mäkilän kasvattamalle tammalle vuoden ensimmäinen ja uran viides. Samalla tamman volttiennätys parani 1,6 sekunnilla lukemiin 1.26,4/2180 metriä. Edellisen kerran Kiirilla pääsi voittajaesittelyyn runsaat kaksi vuotta sitten. Kiirillan omistajia on viitisenkymmentä, joista suurin osa on satakuntalaisia. Tamma siirtyi Mikkosen valmennukseen maaliskuun alussa. Startti oli kolmas uudesta tallista. Voiton lisäksi edelliset sijoitukset olivat neljäs ja toinen. Voitto yllätti pelaajat voittajakertoimen oltua 18,32, ja Toto5-pelissä prosentit olivat ainoastaan kolme. – Odotin tammalta hyvää suoritusta, sillä kaksi edellistä starttia meni hyvin, Mikkonen kertoi voittajahaastattelussa. – Uskon sillä olevan kykyjä nousta aika korkealle.