Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kun Kristoffer, 19, kuoli Raaseporin turmassa, perheelle maksettiin 4 800 euroa – ”Kaikki luotto valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan”

Kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta tulee lauantaina kuluneeksi kaksi vuotta. Pedersöreläisessä perheessä surutyö on edelleen kesken. Kaksi vuotta sitten lokakuisena torstaiaamuna Suomessa herättiin poikkeuksellisen synkkiin uutisiin. Kello kävi noin kahdeksaa, kun puolustusvoimien maastokuorma-auto Masi oli ylittämässä vartioimatonta tasoristeystä kyydissään kahdeksan varusmiestä. Varusmiehillä oli takanaan yön yli kestänyt harjoitus, jota oli määrä jatkaa Syndalenin harjoitusalueella. Ajokeli Raaseporissa oli huono. Satoi lunta. Tammisaaresta Hankoon päin matkalla ollut VR:n kiskobussi ehti antaa kaksi varoitusmerkkiä, ennen kuin se törmäsi puolustusvoimien ajoneuvoon noin sadan kilometrin tuntinopeudella. Viisi varusmiestä loukkaantui ja kolme kuoli. Pohjanmaalla Pedersöressä asuva Lindforsin perhe menetti 19-vuotiaan poikansa Kristofferin. Hänen isänsä Steve Lindfors on turhautunut monen oikeustajua kolauttaneesta käräjäprosessista, joka turmasta on yhä käynnissä. Puolustusvoimien autoa kuljettanut varusmies jäi henkiin ja joutui syytetyn penkille. – Puolustusvoimat katsoo, ettei sillä ole mitään vastuuta asiassa. Poikien leiripaikka oli aivan lähistöllä. Matkalla heidän piti ylittää tasoristeys, jonka tiedetään olevan yksi Suomen vaarallisimmista. Miksi vaarallisesta ylityskohdasta ei käyty keskustelua? Valtio tahtoo vierittää kaiken syyn kuskille ja välttää oman vastuunsa, Lindfors sanoo. Raaseporin tasoristeysturman oikeudenkäynnissä tehtiin katselmus onnettomuuspaikalle. Luotto ei palaa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi kuljettajaa vastaan nostetut syytteet kolmesta kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja palvelusrikoksesta. Tästä huolimatta apulaisvaltakunnansyyttäjä haki tapaukselle jatkokäsittelylupaa Helsingin hovioikeudesta. Hovioikeus ei ole vielä päättänyt, ottaako se tapauksen käsittelyyn. Keliolosuhteet onnettomuushetkellä olivat erittäin huonot. Käräjäoikeuden mukaan kuljettajan olisi ollut erittäin vaikea havaita oikealta takaviistosta lähestyvä juna. Muun muassa Varusmiesliitto on kritisoinut puolustusvoimia tapauksen tiimoilta. Liiton tiukkasanaisen, tänä syksynä julkaistun kannanoton mukaan on täysin kestämätöntä, jos puolustusvoimat ei pidä asiassa varusmiehen puolta. – Syyllisiä tapaukseen on monta, mutta kuorma-auton kuljettajaa ei missään nimessä saa syyttää yksinään. Syypää on rakenteellinen ongelma, jossa yleinen palvelusturvallisuus ei ole vielä toivotulla tasolla, kannanotossa todetaan. Steve Lindforsin ajatukset ovat samankaltaiset. – Kaikki luotto puolustusvoimia ja valtiota kohtaan on vajonnut pohjaan tämän onnettomuuden jälkeen – eikä se palaa, isä toteaa Kysymysten tulva Millä tavalla järkyttävä turma olisi kenties voitu estää? Sitä Lindfors on miettinyt lukuisia kertoja lapsen menettämisestä koituneen surun keskellä. – Olen sitä mieltä, että paljon olisi voinut olla toisin. Kuljettajalla on vastuu, mutta ei kaikki vastuu. Kyllähän risteyksen ylittämistilanteessa olisi hyvä keskustella kaverin kanssa, että hei, näetkö tuleeko sieltä junaa. Niinhän moni tekee, kun tuolla siviilissä autolla ajelee ja jos apukuskin paikalla istuu joku. Tämä ei kuitenkaan ole mikään juridinen asia, isä sanoo. Onnettomuuden jälkeen hän sai kuulla monelta armeijassa kuljetustehtävissä olleelta henkilöltä turvallisuusmenettelystä, joka ei ainakaan Raaseporin onnettomuusaamuna kuulunut puolustusvoimien normikäytäntöön. Kuskeina toimineet ovat kertoneet, että vanhan tavan mukaan yksi varusmiehistä nousi aina autosta pois ja siirtyi radan toiselle puolelle tarkkailemaan junaliikennettä. Tarkkailija viittoi auton kerrallaan radan yli. – Jos tällainen tapa on jäänyt pois, niin se on armeijalta iso moka. Nyt vaikuttaa siltä, että armeijan vastuu varusmiehistä ikään kuin loppuu heti, kun kuski istuu paikalleen ja pojat menevät autoihin. Jos armeijalla ei ole tässä onnettomuudessa mitään vastuuta, niin kyllä se on aika iso skandaali, isä sanoo. ”Kiitti ja moi” Valtio korvasi Lindforseille pojan hautauskustannukset eli noin 4 800 euroa. Sotilaspastori otti yhteyttä. Perhe kävi terapiassa ja sinnitteli yli järkytyksen. Isä kokee, että puolustusvoimien johdon viesti omaisille oli kuitenkin pohjimmiltaan ”kyllä auton pitää väistää junaa”. – Kättelyitä, toivotteluita ja ilmainen hautaus. Kiitti ja moi, isä tuhahtaa. – On ottanut aikansa, että tästä asiasta voi edes puhua. Järkytys ja viha tulevat pintaan yhä. Ennen kaikki tuntui vain täydeltä shokilta. Turman pitkällinen tutkinta ja oikeusprosessi ovat nostaneet lokakuisen aamun tapahtumat säännöllisin väliajoin esille valtakunnanjulkisuuteen. Lindfors kokee, että se on osaltaan vaikeuttanut surutyötä. Onnettomuus muutti nelilapsisen perheen elämän täysin. Isä ei pystynyt lukemaan lehtiä tai katsomaan uutisia reiluun viikkoon tragedian jälkeen. – Vähitellen aloin katsoa kuvia ja saada tietoa tapahtumista. Tuli olo, että miten koko armeija voi olla niin typerä, ettei tällaiseen osattu varautua. Työstä, toimeentulosta ja arjen sujumisesta on selvittävä, vaikka suru onkin läsnä. Menneet kaksi vuotta ovat osoittaneet, että itsensä liikkeessä pitäminen on ollut isälle parempi vaihtoehto kuin paikalleen pysähtyminen ja synkkiin ajatuksiin vajoaminen. Niiden avulla tapahtunutta ei saa pois. Ajatusten kehä Huolehtivainen lähipiiri ja ammattilaisten apu kannattelivat perhettä alkuvaiheen shokin yli. Työtä menetyksen hyväksymiseksi on isän mukaan tehtävä jatkuvasti. – Asiat pitäisi käydä läpi monta kertaa ja sitten luovuttaa. Mutta ajatukset alkavat alusta ja päättyvät aina siihen, että tilanne olisi vain pakko hyväksyä. Muitakaan vaihtoehtoja ei ole, hyviä vaihtoehtoja ainakaan, hän sanoo. Menetys on muuttanut isän suhtautumista tulevaisuuteen ja pitkän ajan päässä häämöttäviin kalenterimerkintöihin. Sellaisiin sitoutuminen ei tunnu mielekkäältä. – On tosi, että kuolema voi tulla kenelle vain milloin tahansa. Mutta, kun kyseessä on terve nuori mies ja vastapuolena valtio, niin ei tiedä kuinka asiaan pitäisi suhtautua. Tämä on hirvittävän monimutkainen asia, jota ei kauniiksi saa selitettyä. Turman vuosipäivä on kiristänyt Lindforsin ajatuksia ja palauttanut hänet lukuisten kysymysten äärelle. – Ilma on tumma ja mieli matala. Toivon, että lauantain sää olisi sellainen, ettei tarvitsi vain jäädä sisälle istumaan. Muuten tuo päivä ei meidän näkökulmastamme juurikaan eroa tavallisesta. Käymme sytyttämässä haudalle kynttilät, kuten joka viikonloppu, isä kertoo. Urheilullinen poika Kristoffer Lindfors olisi nyt 21-vuotias. Ennen varusmiespalvelusta hän oli jo saanut opiskelupaikan Åbo Akademista Turusta. Varusmiespalveluksen päätyttyä elämässä olisi alkanut uudenlainen vaihe. – Hän oli hiljainen ja urheilullinen poika. Nyt Kristoffer olisi opiskelemassa, mutta elämä loppui. Tuskallisia ajatuksia tulee, kun näkee hänen ikätovereitaan. Ajattelen, että kymmenen vuoden päästä hän olisi ollut vasta kolmekymppinen. Tietenkin tällaiset asiat tulevat mieleen silloin tällöin, ja sen kanssa on vain opittava elämään. Varusmiehet suorittivat palvelustaan Dragsvikin varuskunnassa. Skogbyn tasoristeys suljettiin noin kuukausi turman jälkeen ja puolustusvoimat lupasi ryhtyä toimenpiteisiin, ettei vastaava tragedia enää ikinä toistuisi. Isä ei silti pääse eroon ajatuksesta, miksi jonkun on kuoltava, ennen kuin asiat muuttuvat. – Pojat menivät suorittamaan velvollisuutensa, kuten monet muutkin heidän jälkeensä menevät. Siksi tällaista ei saa tapahtua. Eikö armeija ole se taho, joka ennakoi kriisejä ja vaaroja ja välttää ne? Tämän luulisi olevan ensimmäinen asia, joka sinne meneville opetetaan. Jos armeija antaa tuurin päättää sen sijaan, että toimitaan toisin, niin taidamme olla kusessa.