Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Väitän, että aneemiset odottajat eivät saa riittävästi apua Suomessa – kuka antaisi minulle ja lapselleni rautaa, kun purkin kautta en sitä saa?

Istun hiljaa kotini vessan viileällä lattialla. Kello on neljä yöllä ja vatsani on tulessa. Illalla alkanut närästys on vaihtunut oksettavaksi tunteeksi. Olotilani on tämä, sillä olen illalla kokeillut jälleen uutta rautavalmistetta. Kokeilun määräsi minulle lääkäri, vaikka ennenkin erilaiset rautalisät ovat aiheuttaneet minulle voimakasta oirehdintaa. Verikokeiden mukaan ferritiini- eli varastorauta-arvoni on 8. Koska hemoglobiinini on samanaikaisesti 107, diagnoosini on raudanpuuteanemia. Päässäni kaikuu terveydenhoitajan sanat siitä, että jos pelkään tarpeeksi rautavalmisteesta tulevia oireita, niin kyllä ne oireet sitten ainakin tulevat. Toisin sanoen rautalisästä alkanut polttava närästys ja nyt kokemani kova vatsakipu on pääni sisällä. Kiroan ääneen syyllistävän väitteen naurettavuutta. Kun alhainen ferritiiniarvoni vihdoin todettiin kesäkuussa, uskoin hetken naiivisti saavani vihdoin apua. Unelma rautainfuusiosta hiipi takaraivooni. Olinhan kärsinyt huonoista hemoglobiiniarvoista jo vuodesta 2016. Erilaisia rautalisiä on kaappini perällä yli sadan euron edestä. Vain avattuina ja kokeiltuina. Pian selvisi, että infuusion saaminen on kiven alla, sillä olen raskaana. Rautainfuusiossa on suurentunut riski anafylaktiselle reaktiolle. Reaktio olisi vakava asia jo ilman raskauttakin. Kuitenkin Duodecimin artikkelissa Raskaus ja anemia todetaan, että anemian ollessa vaikea eikä odottaja pysty käyttämään suun kautta otettavia rautavalmisteita, voidaan rautaa antaa injektiona suoneen 1–2 kertaa viikossa. Toisen Duodecimin artikkelin mukaan äidin raudantarve suurenee raskauden aikana ja sen riittävyys on edellytys myös sikiön hyvälle kehitykselle. Tiedän , etten ole ainoa, joka taistelee raskauden aikaisen raudanpuuteanemian kanssa. Puheenaihe on internetin raskauden aikaisissa vertaistukiryhmissä viikoittainen. Toiset odottavat äidit ovat kertomansa mukaan saaneet infuusion Oulun, Tampereen ja Turun yliopistollisten sairaaloiden alueilla paremmilla arvoilla, jotka minulla on nyt mitattu. Osalla taistelu on yhä kesken, vaikka arvot ovat huonommat. Näiden muiden äitien tapaan minäkin olen väsynyt, hyvin väsynyt. Väsynyt vääntämään aiheesta. Väsynyt selittämään oireitani lääkäreille. Väsynyt kuuntelemaan samoja ohjeita vuosi toisensa jälkeen. Väsynyt siihen, että kehooni sattuu, kun yritän auttaa itseäni. Väsynyt pelkäämään syntymättömän lapseni hyvinvoinnin puolesta. Tiedän varsin hyvin, että tarvitsen rautalisää. Valitettavasti kuulun siihen osaan ihmisistä, joiden keho reagoi tämän elintärkeän hivenaineen purkkiversioihin erilaisilla negatiivisilla tavoilla. Saan rautalisästä kovia vatsaoireita, jotka saavat pahimmillaan kohtuni supistelemaan voimakkaasti. Voin kertoa, että raskausviikolla 30 kohdun kipeä supistelu on järjettömän pelottava tunne. Kaksi raskautta, kaksi täysimetystä ja tähän päälle runsaat kuukautiset ovat kuluttaneet rautavarastoni käytännössä tyhjäksi ja nyt viimeistään kolmatta tytärtäni odottaessa se alkaa näkyä. Hengästyn, kun nousen portaat ylös kodissani. Minua huimaa, jos nousen lattialta liian nopeasti. Unohtelen asioita päivittäin kymmeniä kertoja. Pääni on usein kipeä. Pahinta on fyysinen väsymys. Väsymys, joka on pikkuhiljaa neljän vuoden aikana vain pahentunut. Väsymys on toki helppo laittaa pikkulapsiarjen piikkiin. Sen voi laittaa raskauden piikkiin. Masennus-korttikin on jo nostettu pöydälle. Mutta todellisuudessa nukun hyvin, sillä lapsenikin nukkuvat. Olen onnellinen perheestäni ja arjestamme. Minulla on katto pääni päällä ja varaa ruokaan. Ei, en ole masentunut, olen aneeminen. Kuukausi rautakokeiluni jälkeen olen käynyt kaksi kertaa verikokeissa. Ferritiini on taianomaisesti noussut arvoon 12, vaikken ole rautaa pystynyt syömään juuri lainkaan. Hemoglobiiniarvoni on tasoittunut lukuun 111 ja on nyt viitearvojen sisällä. Näin ollen lääkärin mukaan rautahoidolle ei ole enää mitään lääketieteellistä tarvetta. Duodecimin mukaan ferritiinin viitearvo on naisilla 15–125 µg/l ja raskaana olevien hemoglobiiniarvo olisi hyvä olla yli 110 g/l. Vaikka nyt paperilla olen toipunut anemiasta, oloni on kuitenkin sama. Juuri ja juuri viitearvojen sisäpuolella oleva hemoglobiiniarvoni ei ole poistanut oireitani. Lääkärin mukaan oireeni eivät voi johtua enää anemiasta. Ferritiinin hän sanoo olevan nyt suosittu aihe ja minun arvoni on tarpeeksi hyvä, että sillä pärjää. Kohtaloni on sinetöity. Neuvolan kautta kuulen, että heidän kokemuksensa mukaan sairaanhoitopiirimme alueella hemoglobiinin pitää olla alle 90, jotta saisi infuusion raskaana. Tämän tiedon vahvistaa minulle puhelimessa Satasairaalan lääkäri. Siksi en saanut alun perin neuvolan kautta edes lähetettä äitiyspolille. 20 yksikköä arvojani alhaisempi luku tuntuu kammottavalta. Neuvolalääkäri taasen lohdutti minua, että en ole ongelman kanssa yksin. Hänen teoriansa mukaan, jos hän testaisi satunnaisesti kadulta valitun hedelmällisessä iässä olevan naisen ferritiiniarvon, niin se todennäköisesti olisi matalanpuoleinen. Se, että ongelma on mahdollisesti laaja eritoten ikäisteni naisten keskuudessa, ei saa minua huojentuneeksi. Se saa minut vihaiseksi. Naisten rauta-arvojen tutkiminen ja hoitaminen pitäisi olla systemaattista ja tehokasta. Sen syihin pitäisi paneutua ja sen hoitoon pitäisi panostaa. Hoidon pitäisi myös olla tasavertaista valtakunnallisesti – olit raskaana tai et.