Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Miksi poliisi ei tule Ankkuri-yhteistyöhön Eurassa? – Euralaisilla nuorilla on oikeus yhteistyöhön poliisin kanssa

Kummastelemme Lounais-Suomen poliisin ja Rauman kaupungin linjauksia koskien Ankkuri-toimintaa, jolla puututaan nuorten rikollisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn Satakunnassa. Poliisin ja Rauman kaupungin päätösten vuoksi Eura on jäänyt väliinputoajaksi nuoriin kohdistuvan poliisiavun saamisessa. Euran kunta on jo pitkään ollut halukas olemaan mukana Ankkuri-toiminnassa, sillä poliisin tilastojen mukaan Eurassa kohdistuu vuosittain noin 80 alle 17-vuotiaaseen nuoreen rikosepäily. Vuoden 2020 toukokuun loppuun mennessä poliisin tutkimusten kohteena on Eurassa ollut 38 nuorta. Tarve tarjota tukea ja apua myös riskiryhmään kuuluville nuorille on suuri. Ankkuri-toiminnan tavoitteena on puuttua varhaisessa vaiheessa lasten ja nuorten rikolliseen käyttäytymiseen, mieluiten jo ennen kuin rikoskierre ehtii muodostua. Ankkuri-toiminnassa hyödynnetään moniammatillista työotetta, jossa mukana ovat niin poliisi, sosiaalityö, psykiatrinen sairaanhoitaja kuin nuorisotyöntekijä. Ankkuri-toiminnasta on saatu erinomaisia kokemuksia eri puolilta Suomea. Harmi vain, että lupauksista huolimatta Euralle Ankkuri-toimintaa ei kuitenkaan ole mahdollistettu. Euralaisilta viranomaisilta saamiemme tietojen mukaan Ankkuri-toiminnan kautta poliisia Euraan ei saada, koska Lounais-Suomen poliisi on päättänyt Ankkuri-toiminnan organisoituvan Etelä-Satakunnassa Rauman kaupungin kautta. Rauman kaupunki taas ei ole suostunut Ankkuri-toimintaa Euralle mahdollistamaan useista toivomuksista huolimatta. Poliisille Rauman kaupungin tilanne on tehty tiedoksi, mutta poliisi ei tästäkään huolimatta suostu Ankkuri-toimintaa Eurassa aloittamaan. Euran kannalta kyseessä on siis pattitilanne. Tilanne on nurinkurinen - ja haitallinen kaikille. Euran kunta on pyrkinyt ratkaisemaan tilannetta viranomaisten välisillä keskusteluilla, mutta siinä ei ole onnistuttu. Ankkuri-toiminnan laajentamisesta Satakunnassa sosiaali- ja terveyspalveluiden maakunnallisten uudistushankkeiden yhteydessä on käyty keskustelua, mutta toteutumisesta ei ole varmuutta. Tämän vuoksi me allekirjoittaneet luottamushenkilöinä esitämme vetoomuksemme asiantilan korjaamiseksi. Euralaisilla nuorilla tulee olla oikeus samoihin poliisin palveluihin kuin raumalaisilla tai porilaisilla nuorilla tällä hetkellä on. Uskomme, että niin Lounais-Suomen poliisilla kuin Rauman kaupungilla on Ankkuri-toiminnassa hyvät tarkoitusperät ja ongelmat Ankkuri-toiminnan käynnistämisestä Eurassa johtuvat surkeista sattumuksista. Toivomme, että viranomaiset ratkaisevat olemassa olevat ongelmat nopeasti ja Ankkuri-toiminta sekä poliisin ennaltaehkäisevä työpanos saadaan mahdollisimman nopeasti euralaisten käyttöön. Kuten Porin Ankkuritiimin rikosylikonstaapeli Teemu Huttunen mainiosti totesi viestipalvelu Twitterissä 24.6.2020: “Virheiden tekeminen on osa elämää, myös lapsella ja nuorella. Oleellista on, mitä näistä virheistä opitaan.” Toivottavasti tätä oppimista päästään tekemään pian myös Eurassa Ankkuri-toiminnan piirissä! Ari Reunanen on Euran perusturvalautakunnan pj. Nenna-Emilia Lainio on Euran nuorisovaltuuston jäsen.