Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Australian maastopaloissa kuollut ainakin 24 ihmistä – ennätyshelteisiin luvassa hetki helpotusta, mutta lisää lämpöä odotetaan ensi viikolla

Australiassa kuukausien ajan riehuneiden maastopalojen vaara on hieman hellittänyt, kun sää viileni sunnuntaina lauantain ennätysmäisten helteiden jälkeen. Nyt viranomaiset ovat päässeet tutkimaan itärannikon rajujen palojen aiheuttamia tuhoja. Tähän mennessä ainakin 24 ihmistä on kuollut syyskuun lopussa alkaneen maastopalosesongin jälkeen. Lauantaina kuoli yksi ihminen, ja Victorian alueella on edelleen neljä ihmistä kateissa. Tällä maastopalokaudella Australiassa on tuhoutunut yli 5 miljoonaa hehtaaria maastoa. Pelkästään Uudessa Etelä-Walesissa on palanut lähes 1500 kotia, kertoo uutistoimisto Reuters. Kymmenet tuhannet kodit olivat ilman sähköä Uuden Etelä-Walesin ja Victorian osavaltioissa sunnuntaina. Samaan aikaan armeija ja poliisi jatkoivat tarvikkeiden jakamista ja tuhansien ihmisten evakuointia itärannikon palojen saartamista kaupungeista. Helteen odotetaan palaavan Sunnuntaina lämpötilat ovat laskeneet lauantain yli 40 asteesta hellerajan alapuolelle ja tuulet ovat laantuneet. Viranomaiset kuitenkin varoittavat, ettei vaara ole ohi. Uutistoimisto Reutersin mukaan Uuden Etelä-Walesin osavaltion palopäällikkö Shane Fitzsimmons sanoi tiedotustilaisuudessa, että viileämpi sää on tervetullut helpotus ainakin psykologisesti. – Valitettavasti se ei sammuta paloja. Paloviranomaisten mukaan lämpötilojen odotetaan nousevan jälleen ensi viikolla. Seuraavana suurena hellepäivänä pidetään torstaina, mutta Reutersin mukaan vielä on liian aikaista ennustaa uhkan suuruutta. Sydneyn yliopiston ekologi Chris Dickman arvioi Sydney Morning Heraldille , että maastopalot ovat tähän mennessä tappaneet todennäköisesti 500 miljoonaa lintua, matelijaa ja nisäkästä pelkästään Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa. Tähän lukuun ei ole laskettu sammakoita, lepakoita tai hyönteisiä. Australia on taistellut koko ajan leviäviä maastopaloja vastaan itärannikolla syksystä asti. Reuters kertoo, että asiantuntijoiden mielestä ilmastonmuutos on vaikuttanut merkittävästi siihen, että kolmen vuoden kuivuus on jättänyt suuren osan maan puska-alueesta kuivaksi ja paloherkäksi. Kritiikkiä Havaijilla lomailleelle pääministerille Australian pääministeri Scott Morrison on saanut osakseen rajua kritiikkiä siitä, että hallinto on reagoinut liian hitaasti maastopaloihin. Lisäksi Morrison lähti keskellä kriisiä joulun alla perheineen lomamatkalle Havaijille, josta hän palasi nopeasti ja pyysi matkaa anteeksi. Sunnuntaina Morrison sanoi tiedotustilaisuudessa, että nyt ei ole aika syyllisten etsimiselle vaan toiminnalle. – Syyttely ei auta ketään ja näiden asioiden ylianalysointi ei ole hedelmällistä, Morrison sanoi The Australian -lehden mukaan. Morrisonia on myös syytetty siitä, että hän on vähätellyt ilmastonmuutoksen osuutta tuhoisiin maastopaloihin. Sunnuntaina Morrison puolusti hallitustaan ja sanoi, että yhteys ilmastonmuutoksen vaikutuksesta sääilmiöihin ja Australiaan ei ole jäänyt hallinnolta huomaamatta. Lauantai-iltana Morrison joutui arvostelun kohteeksi, kun hän julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa käytiin läpi hallinnon toimia palokriisin taltuttamiseksi. Videota syytettiin politikoinnista kriisin keskellä. Hallitus ilmoitti lauantaina, että se kutsuu tuhansia armeijan reserviläisiä auttamaan sammutustöissä sekä lisää muutenkin resursseja. Lisäksi hallitus aikoo perustaa valtiollisen viraston maastopaloihin varautumista ja vastaamista varten. Morrisonin mukaan Singapore ja Papua Uusi-Guinea ovat tarjonneet sotilaallista apua Australialle. Myös Uusi-Seelanti on lähettämässä lisää helikoptereita ja muuta apuja palojen taltuttamiseksi ja ihmisten pelastamiseksi. Pelastus- ja sammutustyöt jatkuvat Viranomaisten mukaan massaevakuoinnit ovat estäneet suuremmat henkilövahingot. Loppuviikosta viranomaiset määräsivät yli 100 000 ihmistä pakenemaan kodeistaan kolmessa osavaltiossa. Sunnuntaina savun hälvennyttyä noin 350 ihmistä oli tarkoitus pelastaa ilmateitse sunnuntaina Victorian osavaltion Mallacootan kaupungista, josta evakuoitiin noin tuhat ihmistä meren kautta perjantaina. Ihmiset olivat joutuneet pakenemaan rannalle, koska palot olivat katkaisseet tiet. The Age -sanomalehden mukaan noin 400 ihmistä on päättänyt itse jäädä alueelle. Reutersin mukaan Uudessa Etelä-Walesissa ei ole tällä hetkellä hallitsemattomia paloja, mutta Victoriassa roihuaa neljä evakuointia vaativaa maastopaloa. Palot ovat muuttaneet taivaan oranssiksi Uudessa-Seelannissa asti, ja Australian pääkaupungissa Canberrassa mitattiin maailman huonoin ilmanlaatu sunnuntaina. Poliisi on tilannut kaupunkiin 100 000 ylimääräistä hengityssuojainta. Julkisuudenhenkilöt näyttelijöistä muusikoihin ja Britannian kuninkaallisiin ovat tarjonneet apuaan ja keränneet miljoonia dollareita palojen sammutukseen ja villieläinten suojiin. Uutista on päivitetty 5.1. kello 21.42: Korjattu maastopaloissa tuhoutuneen maan ala.