Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Pyöräretki oli koululaisen päivän piristys, ja on varmasti sellainen vieläkin, kun siihen annetaan mahdollisuus

Hiljattain lukiessani Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelman tilannekatsausta palasivat ajatukseni omiin kouluaikoihini. Suunnitelman taustalla on sivistystoimen ajatus siitä, että kulttuurikasvatuksen tulee olla luonteva osa esi-, perus- ja lukio-opetusta. Se otettiin käyttöön keväällä 2017. Erityisesti katsauksessa kiinnitti huomiota maininta museovierailuihin varattujen kuljetusmäärärahojen puutteesta. Vaikka asiaa oli täsmennetty toteamalla, etteivät kelit aina mahdollista pyöräilyä, eikä kaikilla oppilailla välttämättä ole polkupyörää, mieleeni nousi yksi kysymys. Eivätkö koululaiset enää pyöräile retkilleen? Itse koin 1990-luvun alkupuolella Harjavallan Vinnarin ala-asteelta tehdyt pyöräretket erityisen mieluisina – ja niitä tehtiin verrattain paljon, ainakin pari kertaa lukuvuodessa. Toki pyöräilin noihin aikoihin paljon Kokemäellä muutenkin, mutta erityisesti muistan esimerkiksi retket Kokemäen ulkomuseolle ja Orjapaaden kalliolle. Harjavallassa Emil Cedercreutzin museolle ja Suurteollisuuspuistoon polkaisimme myös lukuisia kertoja. Myöhemmin, yläasteiässä annoimme naapurikuntien koululaisille tasoitusta ja pyöräilimme Pitkäjärvelle yleisurheilukisoihin. Reittivalinta oli tuolloin vapaavalintainen, ja siksipä kaverin kanssa päätimme pyöräillä Kokemäelle valtatietä 2. Ei ehkä fiksuin päätös, myönnän. Luottamus lapsiin ja nuoriin oli tuolloin vahvaa: Esimerkiksi kerran veimme ala-asteen koulumyyjäisistä saamamme tuhansien markkojen tuoton kaverin kanssa pyörällä pankkiin kesken koulupäivän. Polkupyörättömyyskään ei noihin aikoihin ollut ongelma. Esimerkiksi kauempaa koulukyydillä kulkenut saattoi lainata polkupyörän lähempänä koulua asuvalta. Oli tärkeää, että matkoille pääsi osallistumaan. Kaikki mainitut ovat pieniä, mutta elävästi mieleen jääneitä tapahtumia. Siksi toivon vastaavia kokemuksia myös nykyisille koululaisille – vaikka samalla pitää vähitellen keski-ikäistyvään sävyyn mainita, etteivät ajat ja maailma tietenkään ole enää samanlaiset kuin kolmisenkymmentä vuotta sitten.