Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Nelikymppisenä Samuli Putro havaitsi, että muilla tuntui olevan vakityöt, perheet ja lapset: ”Minulla ei ole näitä asioita, ja silloin se tuntui hankalalta paikalta”

– Myytti ikääntyvästä, kärsivästä miesnerosta on jo onneksi ammuttu alas, enkä minä ainakaan aio tukea sitä millään tavalla, sanoo laulaja-lauluntekijä Samuli Putro ja hörppää vettä pullosta. Istumme Finlandia Park Hotelin takapihalla Käpylässä, lähellä Putron kotikulmia. Lounas­aikaan terassi on tyhjä, Putron puhaltama tupakansavu peittää roskisten lemun. Tavallisen elämän tarkkasilmäinen kuvaaja ei taida loikata suurieleisyyteen edes viidenkympin rajapyykillä. Dingoa salaa kavereilta On viidelläkympillä jotain merkitystä, Putro myöntää. Syksyksi on suunnitteilla uraa summaava Putro 50 -konserttisalikiertue, jota hän käsikirjoittaa yhdessä dramaturgi-teatteriohjaaja Akse Pettersonin kanssa. – Kyllä viisikymppiä tuntuu ehdottomasti kohdalta. Millaiselta, en osaa ihan tarkkaan sanoa. Jos vertaa, millaista elämä oli 40 ja 45 ikävuoden välillä, ovat viimeiset viisi vuotta tuntuneet miellyttävämmiltä. – Olin hyvä kolmikymppinen, osasin elää sitä elämää kaupungissa. Kun tuli neljäkymmentä täyteen, olin väsynyt siihen elämisen malliin. Se taas liittyy Zen Cafén tauolle jäämiseen. Turussa vuonna 1992 perustettu ja vuonna 2008 tauolle jäänyt Zen Café kuuluu kotimaisen rockin suuriin, kokonaista aikakautta määritelleisiin yhtyeisiin. Nyt, useiden soololevyjen jälkeen koko yhtye vaikuttaa kaukaiselta menneisyydeltä. Tyyli on muuttunut, laulunkirjoittaja kehittynyt. Todella kaunis ja Piha ilman sadettajaa -hittien kaltaiset, yhteislauluun innostavat melodiat eivät enää tunnu niin tärkeiltä. Pahimmillaan melodiat saattavat jopa tappaa tekstin, Putro sanoo. – Minulle se 2000-luvun lopun rock-kenttä oli jatkumoa siitä, kun menin katsomaan Dingoa Raahen yläasteen liikuntasaliin vuonna 1984, salaa luokkakavereilta, koska pojat eivät saaneet tykätä siitä bändistä. Pyrin ihan tietoisestikin kirjoittamaan itseäni pois siitä ajasta. Musiikki kaikki kaikessa Tuntuuko menneisyys rock­yhtyeen keulakuvana siis jotenkin kiusalliselta? – Ei, muttei myöskään palaamisen arvoiselta. Me teimme sen jutun mielestäni hyvin. Missä tahansa työryhmässä, jossa tehdään intensiivisesti töitä yhdessä, käy jossain vaiheessa niin, että jäsenet kyllästyvät toisiinsa. Ja kun kyllästyy, kipinä katoaa ja tekemisestä tulee suorittamista. – Mutta se, miten se alkoi ja loppui ja mitä siinä välissä oli, olivat ihan hyviä asioita. Kuulostaa ihan Coelholta , anna anteeksi, Putro sanoo ja nauraa. Valokeilasta sivuun astumisen jälkeen Putro alkoi arvioida omaa elämäänsä uudelleen. Monella tutulla oli vakityöt, perheet ja lapset. – Minulla ei ole näitä asioita, ja silloin se tuntui hankalalta paikalta. Samoihin aikoihin tuli myös kuoleman psykofyysinen kokemus ensimmäistä kertaa voimakkaammin kuin koskaan. Se kaikki kesti aikansa. Mutta se meni myös ohi, vähän kuin vuodenaika. Musiikki on ollut Putrolle kaikki kaikessa. – Se on ollut ainoa asia, jota halusin ja toivoin. Olin musiikkilehtiä Raahen kirjastossa lukeva fanipoika, joka haaveili musiikin tekemisestä ja joka sitten pääsi tekemään itse. En muista pitäneeni mistään niin paljon kuin musiikin kuuntelemisesta ja sen tekemisestä. Jos sitä haluaa romantisoida, niin minulla ei ollut muuta korttia käytössä. Putro sanoo tiedostavansa hyvin, mitä ikääntyminen tarkoittaa rockmuusikolle. Tulee ­aika, jolloin kesäfestivaalit ovat hyvin todennäköisesti ulottumattomissa, ja se voi tulla piankin. Palo lauluntekemiseen ja kirjoittamiseen ei kuitenkaan ole siitä kiinni. – Kiinnostava kysymys kuuluu, voinko esiintyjänä olla olemassa ilman yleisöä, vain lauluntekijänä. Uskon, että voin. Kaikenlainen kirjoittaminen voi jatkua pitkään. Uudesta ikävaiheesta on aina uutta kirjoitettavaa. Onko lauluntekijän huomio kääntynyt vuosien saatossa eri suuntaan? – Jossain kohtaa elämässään näki pääsääntöisesti ravintoloita, eroja ja rakastumisia. Siihen kirjoon on takuuvarmasti tullut lisää asioita. Olen nähnyt itseni ja ystäväni kaksikymppisinä, mutta myös viisikymppisinä. Hän voisi kirjoittaa sanoituksia pidemmän tekstin, mutta levyntekeminen on tähän asti houkuttanut enemmän. Elämä jää kesken Putro huomaa kirjoittavansa vuodesta toiseen myös samoista aiheista ja asetelmista. – Olla läsnä jossain tapahtumassa, joka ei ole vielä ihan tapahtunut, on ollut minulle laulunkirjoittajana tärkeä. Tapahtuma, joka on alkamassa tai johtamassa johonkin. Siitähän elämässä lopulta on kyse, keskeneräisyydestä. – Kaikkien elämät jäävät kesken. Pitää vain toivoa, että se päättyy onnellisessa kohdassa.