Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Mari Ljokkoin ja Mirja Kurrin teokset hehkuvat tunnetta ja taituruutta – Poriginalissa nähdään dokumentaarista videotaidetta ja omakuvallisia teräslevyjä

Kuvataide Mirja Kurri: Exhibitionist (yläkerta) Mari Ljokkoi: Kerro maailma (alakerta) 26.11. saakka. Poriginal-galleria, Eteläranta 6, Pori, avoinna ti–su kello 11–18. Mari Ljokkoin ja Mirja Kurrin teoksia yhdistävät dokumentaariset lähtökohdat ja hallittu, persoonallinen ilmaisu. Ljokkoin videot luovat visuaalista tarinaa haastattelujen pohjalta. Kurri hitsaa, raaputtaa ja polttaa omakuvia teräslevyille. Mirja Kurrin (s. 1983) teoksissa kuumuus hehkuu kylmästä metallista. Noki, ruoste ja hitsausarvet ilmaisevat kiihkeää tunnetta. Kiillot ja varjot elävät katsojan liikkuessa. Efekti on taidokas ja dramaattinen. Näyttelyn nimi Exhibitionist viittaa huomionhakuisuuteen ja sukuelinten vilautteluun. Tekijän kannalta lienee merkityksellistä, että kyse on hänen omasta navastaan, kaulastaan tai kainalostaan, mutta katsojalle aiheet näyttäytyvät varsin sovinnaisina ja tuttuina näkökulmina naisvartaloon. Dramaattisen tekniikan ja klassisen kehon yhteisvaikutus luo tunnelman, jossa naista katsotaan kuin antiikin veistosta, pimeässä museossa taskulampun valossa. Mari Ljokkoin (s. 1987) videoteos Maailma on ympyrä ihastutti pari vuotta sitten, kun sain apurahoittajan roolissa lukea sen käsikirjoituksen. Jo tekstimuodossa dialogi eteni hersyvän suorasanaisesti. Ihmiset saavat tehtäväkseen piirtää kuvan maailmasta. Mikä täällä on hyvää, pahaa tai toimivaa? Autot. Luonto. Kalojen kuolema. Maapallo. Alkuräjähdys. Euroopan valtioiden rajat tuottavat yllättäviä vaikeuksia, Amerikan piirtäminen meinaa vallan unohtua. Puheen ja piirrosten lomaan leikkautuu kauniita, luontodokumentaarista tyyliä mukailevia näkymiä. Valon sävyjä vihreällä lehdellä. Söpöjä jyrsijöitä pienissä röykkiöissä. Korsissa kiipeileviä kuoriaisia. Ja toisaalta ihmisen suunnitelmallista toimintaa, rakennustyömaata, satamaterminaalia, kaupunkia ja työntekoa. Kalevala 2.0 -teoksessa keskustellaan karjalaisista isovanhemmista. Kamera lipuu paperisissa kollaasilavasteissa. Kuvaan ilmestyy käsi, sormi silittää vanhan miehen valokuvaa. Ollaankin ravintolassa. Juuri ennen lopputekstejä yksi näyttelijöistä valmistautuu laulamaan karaokea, ihan kuin ukki hetkeä ennen kuolemaansa. Ljokkoin teokset yhdistävät kuvataiteelle ominaista kuvan pysähtyneisyyttä ja viipyilevää visuaalista nautintoa tarinankertojan tarkkaan ajoitukseen ja tv-journalistiseen otteeseen. Teoksissa sykkii rakkaudellinen suhde ihmisyyteen ja elämään.