Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pori pääsee ensimmäistä kertaa osingoille EU:n kaupunkikehitysrahoista – Kyseessä miljoonapotti: ”Hirvittävän iso ponnistus”

Pori pääsee EU:n tulevalla ohjelmakaudella kestävän kaupunkikehityksen rahoituksen piiriin. Tarkkaa summaa tulevalle seitsemälle vuodelle ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta se on reilun 70 miljoonan euron luokkaa. Rahanjakoon liittyy aluepoliittisia intohimoja ja siitä päättää maan hallitus sekä elinkeinoministeriö. Seitsemän vuotta sitten, elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) kaudella, rahat päädyttiin jakamaan kuuden suurimman kaupungin kesken. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) tahtotila oli jakaa potti 18 kaupungille, joissa on yliopisto tai yliopistokeskus. Keskustan euralainen kansanedustaja Eeva Kalli pitää uutta jakoperustetta työvoittona. Hän uskoo, että rahoista valuu hyvää koko maakuntaan. – Toivottavasti sopimus näyttäytyy myös satakuntalaisille viestinä siitä, että keskustalle ja tälle hallitukselle koko maan tasapuolinen kehittäminen on arvo sinällään. Tämän päätös selvästi osoittaa, että hallitus näkee myös yliopistokeskuskaupungit ja niiden lähialueet, kuten Porin seudun, merkittävinä innovaatioiden ja kestävän kasvun alustoina, Kalli sanoo. Rahoilla on tarkoitus synnyttää uutta liiketoimintaa sekä tukea alueiden talouskehitystä. Maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä (sd.) sanoo, että päätös tarkoittaa paljon muutakin kuin euroja. – Me olemme oven sisäpuolella, emme ulkopuolella. Satakunta on niiden alueiden joukossa, joista uskotaan tulevan uuden kehittämistä. Aro-Heinilän mukaan nyt alkaa nopea ohjelmaprosessi, jotta Satakunta saa omat hankkeensa liikkeelle. Hän nostaa esille ruuan tuotannon ja robotiikan, jotka ovat sellaisia, missä Satakunnalla on annettavaa muulle Suomelle. Maakuntajohtaja tiedostaa, että suurempia kaupunkeja saattaa hiertää se, että saajia on nyt enemmän. – Tämä on satakuntalaisilta päätöksentekijöiltä hirvittävän iso ponnistus. Tunnistamme, että kuuden kasvukeskusten kannalta tämä päätös voi tuntua siltä, että osaaminen ja innovaatiot hajautuvat.