Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Eurajoen Romu alkaa viedä rautaa Turkkiin – suomalainen metalliteollisuus ei pysty hyödyntämään riittävästi kierrätystavaraa

Eurajoen Romu kasvattaa vientiään. Katse on suunnattu Turkkiin, jolla on vahva asema romumetallin kierrättämisessä. – Olemme toimittaneet tavaraa noin 20 vuoden ajan Olkiluodon satamasta esimerkiksi Espanjaan ja Portugaliin. Laivauserät ovat olleet noin 4 000 tonnin suuruisia, ja nyt halusimme siirtyä suurempiin eriin, Eurajoen Romun toimitusjohtaja Juuso Luodesmeri kertoo. Jatkossa laivauserät ovat 25 000 – 30 000 tonnin suuruisia. Tavoite on viedä noin 100 000 tonnia romurautaa vuodessa. Määrien kasvattamiseen tarvitaan valtamerilaivoja, joille Eurajoen satama ei ole riittävän syvä. Kierrätysyritys alkoi valmistella yhteistyötä Rauman satamassa toimivan operaattorin Euroports Finlandin kanssa maaliskuussa. Ensimmäinen kuorma kierrätysmetallia vietiin Raumalle elokuussa. Alustavan suunnitelman mukaan ensimmäisen lastin oli tarkoitus lähteä sieltä merille loka–marraskuussa 2019. – Tällä hetkellä tilanne romumetallin hinnoittelussa on se, että kurssi on laskenut. Katsomme tilannetta rauhassa ja mietimme uutta sopivaa ajankohtaa, Luodesmeri kertoo. Kierrätysmetallit varastoidaan Euroports Rauman kentällä, mutta Eurajoen Romu organisoi itse toimitukset eri puolilta Suomea ja vastaa tuotteiden käsittelystä varastokentällä. – Heidän henkilöstönsä vastaanottaa saapuvan tavaran ja tarkastaa niistä muun muassa hiekkapitoisuudet. Tämän jälkeen he suorittavat lajittelun ja esivarastoinnin, Euroports Finlandin myynnin ja huolinnan liiketoimintajohtaja Janne Virta kertoo. Euroports tulee mukaan korkeavarastointivaiheessa, jossa Eurajoen Romun kaluston työskentelykorkeus ei enää riitä. Satamaoperaattori vastaa kasojen purkamisesta, tuotteiden siirrosta laiturialueelle sekä lastauksesta. Tällä hetkellä kierrätysmetallit kerätään Europortsin väliaikaisvarastoon kentälle 31 ja 32. Tulevaisuudessa varastointi siirtyy Petäjäkseen, kun satamalaajennus valmistuu. Uudelle varastokentälle asennetaan säteilyportit, sillä kaikki ulkomaille lähtevät kierrätysmetallikuormat tulee läpivalaista joko lähtö- tai vastaanottosatamassa. Euroports toivoo, että heidän satsauksensa Eurajoen Romun kasvun palvelemiseksi kasvattaisivat myös muuta liiketoimintaa. Luodesmeri onkin tyytyväinen siihen tapaan, jolla Europortsilla on lähdetty rakentamaan juuri heidän tarpeitaan vastaavaa palvelumallia. – He ovat ryhtyneet ennakkoluulottomasti hakemaan uusia liiketoimintamalleja, Luodesmeri kiittelee. Eurajoen Romu käyttää jatkossa myös Eurajoen satamaa pienempien metallierien vientiin. Eurajoen Romu Eurajoen Romu Oy on kierrätyspalveluyritys, joka vastaanottaa, käsittelee ja myy erilaisia kierrätysmateriaaleja. Viennin osuus yrityksen liikevaihdosta on yli 70 prosenttia. Euroports Finland Euroports Finland Oy toimii Suomessa Raumalla ja Pietarsaaressa. Liikevaihto vuonna 2018 oli 73 miljoonaa euroa, liikenteen määrä 263 000 konttia vuodessa ja yritys työllistää 550 henkilöä. Rauma on suurin paperin vientisatama Suomessa, kolmanneksi suurin konttisatama Suomessa ja suurin konttisatama länsirannikolla. Euroports toimii 26 terminaalissa Euroopassa ja Aasiassa sekä kuudessa asiakasterminaalissa Euroopassa.