Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Raymond Sobowale aitoi Bearsin yli – Joni Kotrolle näyttävä maali: ”En ole urani aikana pystynyt vastaavaan kuin kerran”

Huonoa alkua on usein vaikea kääntää siedettäväksi suoritukseksi. Pori Bearsin lähtö lauantaiseen amerikkalaisen jalkapallon 1. divisioonaotteluun ei ollut paras mahdollinen. Lisäksi porilaisjoukkue teki itsekin puhteestaan vaikean. Kaikki lähti pyörimään väärään suuntaan. United Newland Crusaders vei ottelun nimiinsä 54–26 (34–18)-lukemin. – Aina pelit vähän hermostuttavat, eikä meidän latauksemme ollut paras mahdollinen. Kaikki tiesivät, että pelaajia on tässä ottelussa vähän, ja sekin ehkä näkyi alussa, Pori Bearsin Joni Kotro mietti. – Tauolla kuitenkin totesimme, että nyt alkaa uusi peli. Hyökkäyksemme alkoi toimia, kun etenimme vain jaardin kerrallaan, emmekä hakeneetkaan kovin pitkiä heittoja. Kotro itse pääsi nautiskelemaan suhteellisen harvinaisesta tilanteesta. Porilaisjoukkueen luottosoturi juoksi lähes koko kentän halki ja vei pallon aina maalialueelle asti. – Noin pitkiä juoksuja ei ole usein tullut kohdalleni, ehkä kerran olen koko 12-vuotisen urani aikana pystynyt vastaavaan. – Suuresti kunnioittamani Vaahteraliigan legenda Robert Johnson heitti pallon minulle aika yllätyksenä ja päätin lähteä etenemään. Olin täysin varma, että joku tulee taklaamaan, sillä en ole joukkueemme nopein pelaaja. Ketään ei näkynyt lopulta missään. Kotron onnistuminen toi Bearsin kahdeksan pisteen päähän, mutta UNC meni menojaan. Vierailijoista varsinkin Raymond Sobowale oli aivan pitelemätön. Hän teki yli puolet koko joukkueensa tehoista. Porilaisten harmina oli muutakin kuin tappio. Pelaajamateriaali väheni entisestään, kun Dan Forsbergin peli jäi kesken. Tehokkaasti pelannut Ville Ollonqvist jäi sivuun ottelun lopussa. – Sanoin pelaajille, että turvallisuus edellä tietysti mennään. Kaikki silti tiesimme, että tällä kaudella joudumme puremaan hammasta, Kotro sanoi. – Yksi tappio ei liikaa haittaa, mutta lyhyen kauden aikana jokainen peli on tärkeä. Seuraavaan saamme varsinkin puolustukseemme vahvistusta.