Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Vanhuspalveluissa ei pitäisi puhua tuottavuudesta – miksi yksityiset palveluntuottajat halutaan ajaa alas tuottavuusohjelman nimissä?

Vanhuspalvelulain tavoitteena on parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palvelujen kehittämiseen kunnassa. Nyt Porin kaupungin taloudellisessa kurimuksessa näyttää siltä, että vanhuspalvelulain edellyttämät periaatteet ovat vaikeasti toteuttavissa. Ulkopuolisten konsulttien ohjauksessa on Porin perusturvalle laadittu tuottavuusohjelma, josta ei ole neuvoteltu pitkäaikaisten yhteistyökumppanien kanssa. Vanhusneuvostolta ei ole pyydetty lausuntoa asiasta, eikä perusturvalautakunta ole siitä vielä tehnyt poliittista päätöstä. Porin perusturvan yhteistoiminta-alueelle laadittiin vanhuspalveluiden suunnitelma vuoteen 2020 saakka. Suunnitelman tavoitteena oli yhtenäistää yhteistoiminta-alueen kuntien vanhuspalvelujen toteuttamistapoja ja sitouttaa toimijat toteuttamaan sitä. Suunnitelman mukaan kotihoitopalveluja oli määrä kehittää siten, että vanhusten päivätoiminnan laatua monipuolistetaan ja määrää lisätään. Kotihoitoa lisätään ilta- ja yöaikaan, tavoitteena 35 prosenttia työajasta. Kuntouttavaa toimintaa toteutetaan siten, että kuntoutushenkilöstö jalkautuu asiakkaiden koteihin. Perustetaan ns. SAS-toimisto, joka suunnittelee, arvioi ja sijoittaa palvelua tarvitsevan vanhuksen hänelle parhaiten sopivan palvelun piiriin. Edelleen ympärivuorokautisen hoidon paikkoja on tämän suunnitelman mukaan resursoitava riittävästi hoidontarpeessa oleville. Erilaisia asumismuotoja kehitetään perustamalla ryhmäkoteja ja uusia asumisratkaisuja. Vanhuspalvelusuunnitelman toteutumista on luvattu seurata ja arvioida aina talousarvioprosessin yhteydessä. Näin ei nähdäkseni ole tapahtunut. Perusturvan vanhuspalvelusuunnitelma lupasi vanhuspalvelulain hengen mukaan, että palvelut tuotetaan tarkoituksenmukaisesti, saumattomasti ja viiveettä asiakaslähtöisesti. Nyt Porin kaupungin hankalassa taloudellisessa tilanteessa on vuoteen 2020 päättyvän vanhuspalvelusuunnitelman arvioimisen ja päivittämisen sijasta alettu puhua perusturvan tuottavuusohjelmasta. (SK, Sonja Myllykoski 18.7.) Ohjelmaa on tiettävästi jo käytännössä toteutettu vanhusten tehostetun palveluasumisen suhteen epäämällä palvelun tarvitsijoiden sijoituksia yksityisiin palveluyksiköihin. Onko kokonaisuuden kannalta tuottavaa se, että yksityiset palveluntuottajat ajetaan alas tuottavuusohjelman nimissä?  Ovatko päätökset syntyneet oikeassa järjestyksessä, jos perusturvalautakunta käsittelee tuottavuusohjelmaa vasta elokuussa? Koronankaan perusteella ei demokraattista päätöksentekoa pidä ohittaa. Ylipäätään nimi tuottavuusohjelma sopii huonosti sosiaali- ja terveydenhoitolan termeihin: suurelta osinhan on kysymys lakisääteisistä palveluista, jotka kuuluvat kansalaisten ja vanhusten perus- ja perustuslaillisiin oikeuksiin. Niiden oikeuksien toteutumisen seurannassa ja arvioinnissa tulisi olla keskeinen rooli seniorikansalaisia, vanhusväestöä ja vanhustyön koulutusta edustavalla vanhusneuvostolla. Kaarina Ranne Porin vanhusneuvosto, puheenjohtaja