Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Keski-ikäistä toimitusjohtajaa syytetään vuokralaisensa salakatselusta – Syyttäjä: vuokralainen kielsi kahdesti, mutta mies tunkeutui väkisin naisen kotiin Huittisissa ja alkoi kuvata

Vuokralla asuneen naisen asunnon parvekkeelta huutama ja vielä oven suusta toistama kielto tunkeutua asuntoon ei estänyt keski-ikäistä toimitusjohtajaa. Asunnon naiselle vuokrannut mies tönäisi naisen pois edestään, tunkeutui sisään asuntoon ja alkoi videokuvata kotirauhan suojaamaa tilaa ilman lupaa. Vuokralainen ei saanut mitään ennakkovaroitusta vuokranantajansa aikomuksesta tarkistaa asunnon kunto. Edellä mainittu on aluesyyttäjän näkemys Huittisissa elokuussa 2017 eskaloituneesta tilanteesta, jonka perusteella hän päätti nostaa kolmesta eri rikoksesta syytteet vuokranantajaa vastaan. Naisen vuokrasuhteen oli määrä päättyä 31. elokuuta 2017. Vuokranantaja halusi tehdä asuntoon tarkastuksen 15. elokuuta 2017. Tälle päivämäärälle ajoittuvat myös syytteessä kuvaillut epäillyt rikokset. Syyttäjän mukaan vuokranantaja ei kuvannut vain asuntoa, vaan myös vuokralaistaan. Nainen oli syyttäjän mukaan parhaillaan siivoamassa asuntoa ja videolle tallentui myös hänen puhettaan. Syytteisiin vastannut vuokranantajan on Huittisissa asuva vuonna 1962 syntynyt mies. Toimitusjohtajana työskentelevän miehen muistikuvat tapahtumasta poikkeavat syyttäjän kertomasta. Mies myönsi poliisin kuulusteluissa, että vuokralainen kielsi häntä tulemasta asuntoon. Miehen mukaan nainen olisi kuitenkin myöhemmin suostunut miehen suorittamaan asunnon tarkastukseen. Vuokranantaja myös myönsi taltioineensa asunnon kuntoa ottamalla valokuvia ja videokuvaa, mutta tämä tapahtui hänen mukaansa vasta naisen muutettua pois asunnosta. Syyttäjä vaatii vuokranantajalle rangaistusta kolmen rikosnimikkeen nojalla. Nämä ovat kotirauhan rikkominen, omankädenoikeus ja salakatselu. Rikosnimikkeistä painavin on salakatselu, josta voidaan tuomita enimmillään vuodeksi vankeuteen. Kolmesta epäillystä rikoksesta kotirauhan rikkominen ja salakatselu ovat asianomistajarikoksia, mikä tarkoittaa sitä, että uhrin on esitettävä syyttämispyyntö esitutkinnassa. Poliisi ei voi aloittaa näiden tutkintaa itsenäisesti. Vuokralainen vaati esitutkinnassa vuokranantajalleen rangaistusta. Syyttäjä katsoo oikeudenmukaisen rangaistuksen olevan sakkorangaistus. Käräjäoikeus antaa asiassa kansliatuomion 29. lokakuuta.