Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronaepidemia on Satakunnassa perustasolla – ilmaantuvuus edelleen manner-Suomen alhaisin

Koronatartuntojen määrät ovat kasvaneet tuntuvasti Satakunnan ympärillä, mutta Satakunnassa tilanne on edelleen rauhallinen, SataDiagin tiedotteessa todetaan. Satakunnassa on todettu nyt kaikkiaan 108 koronatartuntaa. THL:n koronakartalla Satakunnassa oli maanantaina yksi uusi koronatartunta Porissa. Todettujen tartuntatapausten lähteet on Satakunnassa pystytty toistaiseksi selvittämään hyvin. Satakunnassa ei ole todettu paikallista leviämistä. Loppuviikon ja viikonlopun tapauksista vain yhdessä tartunnanlähde on epäselvä ja todennäköisesti Satakunnassa. Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on Satakunnassa nyt 6 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Aiemmin Satakunnassa tiedotettuihin joukkoaltistumisiin ei ole todettu jatkotartuntoja. Koronatilannetta joudutaan seuraamaan tarkasti myös Satakunnassa, sillä muualta Suomesta on ilmoitettu useista tapauksista, joihin liittyy altistumisia myös Satakunnassa. Viime viikon aikana kotieristykseen määrättiin yhteensä 11 Satakunnassa asuvaa henkilöä ja karanteeniin määrättiin 73 henkilöä. Jatkossa lieväoireisen kotieristysaika lyhenee 14 vuorokaudesta 7 vuorokauteen. Eristyksen loppuminen edellyttää, että henkilö on ollut 48 tuntia oireeton. Altistumisen jälkeinen karanteeniaika lyhenee 14 vuorokaudesta 10 vuorokauteen. Kunnan tartuntatautiviranomaiset määrittelevät kuitenkin kussakin tapauksessa eristyksen ja karanteenin keston, jota tulee noudattaa.