Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Löytyisikö Porin edullisesta vuokratasosta ratkaisu maakunnan väestökatoon? – Kaupungin vuokratasosta pitäisi pitää kovempaa meteliä

Poriin muuttavaa odottaa iloinen yllätys. Kaupungin vuokrataso on hämmentävän alhainen. Erikoista on, ettei asiasta pidetä suurempaa meteliä. On kuin kyseessä olisi tarkkaan varjeltu salaisuus, josta ei pääse perille ennen kuin alkaa etsiä kotia maakunnasta. Satakunnan Kansa uutisoi aiemmin syksyllä vuokramarkkinoiden, tai pikemminkin vuokralaisen markkinoiden, tilanteesta Porissa. Jutusta kävi ilmi, että verrattuna muihin suurin piirtein samankokoisiin kaupunkeihin, Porissa oli toiseksi edullisimmat vuokrat. Edelle kiilasi vain Kouvola. Taakse jäivät Lappeenranta ja Joensuu. Kouvolaan eroa vuokraneliön hinnassa on alle 80 senttiä. Kalleimpiin eli Lappeenrannan vuokra-asuntoihin eroa on lähes 1,40 euroa. Samaan aikaan kun maakunta tuskailee väestön vähenemisen kanssa, on Porilla käsissään lyömätön kilpailuvaltti tätä ilmiötä vastaan. Yhdeksi syyksi nuorten aikuisten vähäiseen lisääntymisintoon on esitetty epävarmaa taloudellista tilannetta. Muuttakoot Poriin! Rahaa jää asumiskustannusten jälkeen elämiseenkin. Tilastakaan ei tarvitse tinkiä. Asunnonvälityssivusto oikotie.fi:n mukaan Joensuussa 43 neliön keskustakaksiosta saa maksaa 660 euroa kuukaudessa. Porissa 47 neliön kaksion saa keskustasta edullisimmillaan 510 eurolla. Ennen lopullista kuihtumista katseet kannattaakin kääntää nuorten suuntaan. Harvassa ovat ne opiskelukaupungit, joissa opinto- ja asumistuesta jää vuokran jälkeen mitään käteen. Pori kuuluu tähän pieneen joukkoon, jossa opiskelijalla on varaa tehdä muutakin kuin istua kalliissa asunnossaan. Opintojen jälkeenkään ei tarvitsisi ylittää kynnystä huomattavasti kalliimpaan asuntoon, vaan edullista asumista voi jatkaa myös valmistuttua. Ehkä kohtuulliset vuokrat ovat paikallisille niin itsestään selvä asia, ettei niillä ymmärrä ylpeillä. Ulkopaikkakuntalaisille kohtuuhintaiset asunnot ovat kuitenkin kaikkea muuta. Olisiko siis korkea aika tuoda laajemmin esille kaupungin ehdottoman uniikki vuokrataso, ja katsoa toisiko se lisää asukkaita? Ongelmia tuottaisi toki tilanne, jossa maakuntaan iskee väenryntäys, kysyntä ylittää tarjonnan ja vuokrien hinnat lähtevät rakettimaiseen nousuun. Siihen lienee kuitenkin vielä vähän matkaa.