Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

MuSalle taas uusi jatkosopimus: ”Puhumme vasta 20-vuotiaasta pelaajasta, joka on ikäisekseen jo erittäin kokenut”

Jalkapallon Ykkösessä pelaava Musan Salama on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Juho Montolan kanssa. Montola, 20, tuli kesken viime kauden TPS:sta MuSaan peliajan perässä. Ruskolainen otti paikkansa MuSan keskikentältä. Hän pelasi 21 ottelussa, joista 18:ssa täydet minuutit. Myös poikien ja nuorten maajoukkueessa urallaan nähty keskikenttäpelaaja pystyi pelaamaan myös puolustuksessa eri rooleissa. Montola viimeisteli MuSalle kolme maalia, niistä kaksi oli voittomaaleja. – Juho tuo vaihtoehtoja keskikentän keskustaan ja puolustukseen. Hänellä on hyvä vainu vastustajan rangaistusalueella ja hän tekikin arvokkaita maaleja. Pitää muistaa, että puhumme vasta 20-vuotiaasta pelaajasta, joka on ikäisekseen jo erittäin kokenut, toiminnanjohtaja Kari Löytökorpi arvioi MuSan tiedotteessa. MuSan mukaan seura julkaisee lisää sopimuksia vielä tällä viikolla.