Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pesäkarhut selvisi kohtalon ottelustaan – Eveliina Tuominen pelasti ensimmäisen jakson, SMJ murtui toisella jaksolla

SMJ–Pesäkarhut 0–2 (2–3, 0–3) Voitot 1–1 Pesäkarhut oli selkä seinää vasten Seinäjoella. Tappiolla kausi olisi päättynyt ilman mitalipelejä. Edellisen kerran Pesäkarhut on jäänyt neljän parhaan ulkopuolelle vuonna 2003. Porilaiset nousivat kuitenkin ensimmäisen pelin heikon suorituksen ja tappion jälkeen paremmalle tasolle. Avausjakso oli vielä tasaista, mutta toisella jaksolla voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Pesäkarhut tasoitti sarjan 2–0-voitollaan. 1. jakso: 2–3 Pesäkarhut sai kaipaamansa hyvän alun, kun Susanna Puisto kotiututti heti ensimmäisessä vuorossa Henna Jukan. Maila-Jussit tuli tasoihin, kun kolmoskoppari Juka arvioi Maiju Mäntylän lyönnin väärin. Jakson kuohuttavin tilanne nähtiin kolmannessa vuorossa. Kaisa-Maija Rosvall pamautti kakkospuolelta läpi. Lyönti oli laiton, mutta tuomareiden ratkaisun mukaan pallo osui SMJ:n sieppariin ennen kuin se painui maahan. Kotijoukkueen protestoinnista huolimatta Pesäkarhut sai pitää Maria Suomisen tuoman juoksun. Pinja Arbelius lisäsi komealla lyönnillä kolmoskopparin eteen porilaisten johtoa. Kotiin ehti Roosa Törmänen. Aino-Kaisa Mantere kavensi vielä 2–3:een. Ensimmäisen jakson viimeisen vuoron tasoittavalla SMJ ahdisti kahden palon ajolähdöllään Pesäkarhut tiukkaan tilanteeseen. Mantere kokeili kolmospuolelta, mutta Eveliina Tuominen esti heittäytymisellään läpilyönnin ja pelasti jakson porilaisille. 2. jakso: 0–3 Toisesta jaksosta tuli Pesäkarhujen näytöstä. SMJ näytti menettävän uskonsa. Joukkue mureni pala palalta ja teki helppoja virheitä niin ulko- kuin sisäpelissä. Pesäkarhut ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. n jakson ensimmäisen juoksun Pesäkarhut sai helposti. Silja Syrjälä kahmaisi Arbeliuksen lyömän pallon huolimattomasti ja Susanne Ojaniemi ehti kotiin. Ratkaisun makua nähtiin toisessa vuorossa. Emilia Linna löi kakkospuolelta läpi. Pallo vieri aidan alta SMJ:n tavoittamattomiin. Ojaniemi tuli kotiin ja Linna kiersi kunnarin. SMJ ei saanut kiriä aikaiseksi. Se ei kunnolla pystynyt edes ahdistamaan Pesäkarhuja. – Tiukkaa vääntöä, hyvää ulkopeliä puolin ja toisin. Porissa me pelasimme heikosti ja Seinäjoki voitti ansaitusti. Tähän peliin lähdimme vain parantamaan ja pelaamaan normaalia peliä, Pesäkarhujen Emilia Itävalo sanoi Ruudun haastattelussa. Ratkaiseva kolmas ottelu pelataan tiistaina Porissa.