Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Maailmalle levinnyt virus pääsi yllättämään – Bändi joutui miettimään, pitäisikö kiusallinen levyn nimi vaihtaa

Englantilainen metallibändi Haken oli maaliskuun alussa Pohjois-Amerikan kiertueella, kun silmukka alkoi kiristyä. Ensin yksittäisiä keikkoja peruttiin. Maailmalta kuului uhkaavia uutisia viruksesta. Voin kuvitella, kuinka huolestuneita yhtyeen jäsenet olivat. Heillä oli uusi levy valmiina. Vinyylejä ja cd-levyjä tuotettiin jo. Levyn nimi oli Virus – ja niin se on edelleen, vaikka mielessä varmaan kävi, pitäisikö se vielä vaihtaa. Julkistaessaan uuden levyn huhtikuun alussa, bändi teki heti selväksi, että Virusta oli suunniteltu jo kolmatta vuotta ja yhteys maailmantilanteeseen puhdasta sattumaa. Bändin edellinen levy oli vuonna 2018 ilmestynyt Vector , jolle Virus on jatko-osa. Levyt ovat niin kutsuttuja konseptilevyjä, eli ne ovat temaattisia kokonaisuuksia, jotka kertovat yhtä suurta tarinaa niin musiikin kuin sanoitusten muodossa. Yhdessä ne muodostavat vieläkin suuremman ja monitahoisemman kokonaisuuden. Tämä on ihan normaalia suuruudenhulluutta progressiivisessa rockissa, jonka perinteitä Haken jatkaa metallisempaan sävyyn sovitettuna. Biologiassa vektori tarkoittaa taudinaiheuttajaa. Viruksen oli alusta asti tarkoitus seurata sitä. Olisi ollut raaka taiteellinen kompromissi perua koko homma – puhumattakaan taloudellisesta itsemurhasta. Siitä huolimatta bändi kiirehti toteamaan julkistuksensa yhteydessä ymmärtävänsä, että levyn nimi saa aivan toisenlaisen merkityksen kuin oli tarkoitettu. Virus on levyllä vertauskuva yhteiskunnallisen ilmapiirin myrkyttymiselle. He totesivat, etteivät yritä millään tavalla ”ratsastaa” tosielämän viruksella. Vaikeaa se olisikin. Covid-19 on käytännössä hävittänyt muusikoiden toimeentulon. Levymyynnillä ei ole samanlaista merkitystä kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Muusikot elävät keikoista ja oheismyynnistä. Joku onkin leikkisästi sanonut, että bändit ovat nykyään lähinnä vaatemerkkejä. Kohtalon viimeisin iva yhtyettä kohtaan oli, kun kesäkuun alkuun suunniteltu Viruksen julkaisupäivä siirtyi, kaikkiaan kolmeen otteeseen. Haken tai levy-yhtiö eivät ole tarkkaan eritelleet syitä. On vain viitattu logistisiin ongelmiin. Bändi siirsi julkaisuaikaa eteenpäin vähän kerrallaan, mutta levyä oli edelleenkin vaikea saada liikkeelle. Toistuvat viivästykset saivat jo osan faneistakin hikeentymään. Lisäksi netissä alkoi kiertää huhu, että yksi bändin jäsenistä olisi eronnut yhtyeestä. Viimeistään tässä vaiheessa touhu alkoi tuntua Spinal Tapilta . Dokumentin muotoon tehdyssä, fiktiivisessä elokuvassa Spinal Tap -yhtye on julkaisemassa Smell the Glove -nimistä levyä, jonka kannessa olisi maalaus alastomasta naisesta nelinkontin ja miehestä tarjoamassa tälle mustaa nahkahansikasta haisteltavaksi. Levy-yhtiö katsoo, että kansi on seksistinen. Julkaisu viivästyy, epäonni vainoaa yhtyettä ja lopulta levy julkaistaan täysin mustakantisena ilman mitään kansitekstejä. Todellisuus on silti tarua ihmeellisempää. Virus ilmestyy viimein perjantaina 24. heinäkuuta. Kaiken lisäksi se on ihan käsittämättömän kova levy. Kolumnia on päivitetty 23.7. kello 9.31: Oikaistu virhe, että levyn julkaisupäivää olisi siirretty kahdesti. Tosiasiassa uusia julkaisupäiviä annettiin jopa kolmeen kertaan.