Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Veikkausliigan HIFK tiivisti puolustustaan yhdysvaltalaispelaajalla

Jalkapallon Veikkausliigan HIFK kertoi maanantaina verkkosivuillaan tehneensä sopimuksen yhdysvaltalaispelaajan Macario Hing-Gloverin kanssa. 24-vuotias puolustaja siirtyy Helsinkiin Slovakian pääsarjan Spartak Trnavasta. –  Kävin joitakin keskusteluita seurajohdon kanssa, ja tiedän, että seuralla on isot odotukset ja pyrkimyksiä nousta suurseuraksi Suomessa, Hing-Glover sanoi verkkosivujen mukaan. Hing-Glover istutetaan HIFK:ssa keskuspuolustajaksi, mutta hän voi tarvittaessa pelata myös laitapakkina. –  Luin netistä, että joukkue nousi korkeimmalle sarjatasolle täksi kaudeksi. Sitten näin Lahti-ottelun toissaviikolla, sekä tietysti myös derbyn torstaina. Olin todella vaikuttunut tunnelmasta, ja odotan jo pelejä täällä, vuoteen 2021 kestävän sopimuksen allekirjoittanut Hing-Glover intoili. HIFK on jalkapalloliigan sarjataulukossa kahdeksantena. Ylemmän jatkosarjan paikkaan sillä on matkaa viisi pistettä.