Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Mökkikausi alkaa, onko kunta valmiina palvelemaan?

Satakunnassa oli vuoden 2017 lopussa 20 300 kesämökkiä. Eniten mökkejä on luonnollisesti kunnissa, joissa on lomailuun houkuttavia rantoja. Mutta onko yhtä luonnollinen asia, että näissä kunnissa mökkiläiset on osattu kiinnittää osaksi paikallista yhteisöä? Loma-asukkaista puhuttaessa kunnat helposti mainitsevat ensinnä mökeistä kertyvän kiinteistöverotulon. Jos tämä jää lähes tulkoon ainoaksi yhteydeksi kunnan alueella lomaansa viettäviin, hukataan monta mahdollisuutta. Pienissä kunnissa loma-asukkaiden osuus väkimäärästä saattaa nousta varsinkin kesäkuukausina todella merkittäväksi. Esimerkiksi 1 500 asukkaan Siikaisissa on tuhat kesämökkiä eli lähes 0,7 mökkiä jokaista vakituista asukasta kohti. Merikarvialla vastaava luku on 0,6 ja Pomarkussa 0,4, ja mökissä lomailee yleensä enemmän kuin yksi henkilö. Merkittävissä mökkikunnissa kannattaa miettiä, milloin loma-asukkaille viimeksi lähti kooste kunnassa tarjolla olevista palveluista? Tietävätkö loma-asukkaat, että muitakin palveluita on kuin ruokakauppa? Tai tietävätkö he senkään aukioloaikoja, saatikka tarjouksia. Ehkei mökille kannatakaan rahdata kaikkea kotikunnasta tai lähikaupungista. Esimerkiksi yllä mainituissa Satakunnan kunnissa jopa 60–79 prosenttia mökkiläisistä on kirjoilla muussa kuin mökkikunnassaan. Mökkikausi pyörähtää täysillä käyntiin näinä viikkoina. Kunnat ehtivät vielä lisätä nettisivuilleen oman osaston, johon on kerätty nimen omaan loma-asukkaita hyödyttävää ja houkuttelevaa tietoa. Vilkkaimpien mökkiteiden varteen ehtii nikkaroida laatikon, josta loma-asukkaat voivat poimia mukaansa vaikka A4:lle printatun mökkiläistiedotteen. Entä joko kunta ylläpitää loma-asukkaille suunnattua Facebook-ryhmää? Kesän aluksi kunta, yrittäjät ja yhdistykset voisivat kutsua mökkiläisiä yhteisille kahveille. Ehkä paikalle saapuvat ovat tulevia asiakkaita, yhdistyksen jäseniä tai jopa vakituisia asukkaita. Nuorisonkin kannattaa olla paikalla näillä kahveilla ja tehdä tiettäväksi halukkuutensa ruohonleikkuuseen, lastenvahtimiseen ja muuhun isompaan tai pienempään pestiin. Satakunnassa on eniten mökkejä Porin kaupungin alueella. Asukasmäärään suhteutettuna niitä on eniten Siikaisten kunnassa.