Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauman uusi koronatartunta todettiin oireettomalta henkilöltä, joka oli palannut ulkomailta – jätevedestä tehdyn viruslöydöksen alkuperästä ei varmuutta

Satakunnassa todettiin keskiviikkona yksi uusi covid-tapaus, kertoo Satadiagin infektioyksikön osastonylilääkäri Tuomas Nieminen Satasairaalan tiedotteessa. Viruslöydös tehtiin Raumalla asuvalta henkilöltä, joka oli palannut ulkomailta. Henkilö on oireeton. Tartunnan saanut henkilö on noudattanut omaehtoista karanteenia, minkä ansiosta tapaukseen liittyy vain yksi altistunut henkilö, joka on kuuluu henkilön perhepiiriin. Tapaukseen liittyvän jäljitystyön on tehnyt Rauman tartuntatautihenkilöstö. Viruksen kantaja on asetettu tartuntatautilain mukaiseen kotieristykseen ja tartunnalle altistunut karanteeniin. Satakunnan Kansa kertoi tiistaina Rauman jätevesistöä elokuun lopulla tehdystä koronalöydöksestä. Löydös tehtiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen jätevesiseurannassa 23.–24. elokuuta. Satasairaalan tiiedotteen mukaan on mahdollista, että löydös liittyy Raumalla aiemmin todettuihin tapauksiin, sillä näytteistä etsittävää tartuttamatonta viruksen geeniperimää voi erittyä ulosteeseen pidempäänkin taudin sairastamisen jälkeen. – Toisaalta on mahdollista, että Rauman alueella on myös diagnosoimattomia covid-infektiota sairastavia henkilöitä. Tämä korostaa Raumalla oireisten henkilöiden tarvetta hakeutua heti covid-testiin, Nieminen sanoo tiedotteessa. Koronatestiin pääsee Satasairaalan mukaan tällä hetkellä Satakunnan alueella yleensä saman tai viimeistään yhteydenottoa seuraavan vuorokauden aikana. Näytevastaus saadaan suurimmalla osalla tällä hetkellä kolmen vuorokauden kuluessa. Joissakin tapauksissa viive voi kuitenkin olla pidempi. SataDiagin laboratorion analysointikapasiteettia saadaan parannettua loppuviikon aikana jonkin verran, jolloin viivettä saadaan osin lyhennettyä. – Pyrimme edelleen Satakunnassa herkällä testauksella estämään taudin leviämistä. On tärkeää muistaa, että vain hyvin lieväoireisia lapsia voidaan seurata kotona ilman testausta. Muutoin lieväoireistenkin tulee edelleen hakeutua covbid-testiin ja jäädä kotiin heti oireiden alkaessa, Nieminen sanoo tiedotteessa.