Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Testiruuhka ja koronaohjeet kasvattavat sijaistarvetta työpaikoilla – Porin vanhuspalveluissa sairauslomakulut kaksinkertaistuivat normaaliaikaan verrattuna

Monella työnantajalla riittää nyt syksyllä järjesteltävää. Satakunnassa koronatestaus on ruuhkaantunut, joten sekä testiin pääsyä että sen tulosta voi joutua odottamaan. Porin vanhuspalveluissa tilanne on näkynyt elokuussa poissaoloina ja kovana sijaistarpeena. – Kun pienestäkin flunssasta hoitohenkilökuntamme on poissa, se näkyy. Ja tiedän, että työterveyshuollossa on ollut ruuhkaa ja testitulosten odottelu kestää, sanoo vanhuspalveluiden johtaja Pirjo Rehula . Vanhuspalveluissa on myös töissä nuoria hoitajia, joilla on lapsia, joten lasten nuhat ja niiden vaatima koronatestaus vaikuttavat henkilöstömäärään. Rehula arvioi, että sairaslomakustannukset ovat tällä hetkellä melkein kaksinkertaisia, jos niitä verrataan viime vuoteen samaan aikaan. Tilanne on kuitenkin vielä hallinnassa, ja se elää koko ajan. – Nyt alkavat kesälomat olla suurimmalla osalla takanapäin, niin siltä osin tilanne on rauhoittumaan päin. Toisaalta taas sijaistilanne heikentyy, kun loppuvaiheen opiskelijat ovat palaamassa opintojen pariin. Kaupoissa joudutaan etsimään sijaisia Satakunnan osuuskauppa työllistää noin 1 200 henkeä. Henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa kertoo, että kaikenlaisia järjestelyjä on tehty maaliskuusta alkaen sekä asiakkaiden että henkilökunnan turvallisuuden parantamiseksi. Esimerkiksi kassoille on hankittu pleksit ja henkilökunta voi käyttää työnantajan hankkimia visiirejä tai halutessaan omaa maskia. Kassalla ollaan hanskat kädessä ja erityistä huomiota on kiinnitetty käsihygieniaan ja pintojen puhdistamiseen. Satakunnan korona- ja testitilanne on alkanut näkyä henkilöstöpuolella konkreettisesti nyt, kun koulut ovat alkaneet. – Erityisesti se koskee perheitä: koska lapset eivät saa olla oireisina hoidossa tai koulussa, vanhempien pitää olla kotona hoitamassa heitä, ja he joutuvat jäämään pois töistä. Onko poissaoloja ollut tavallista enemmän? – Seuraamme poissaoloja, mutta elokuun osalta lukuja ei vielä ole. Tilastoista näkee, että heinäkuun loppuun asti hengitystieinfektioista johtuvat poissaolot eivät ole lisääntyneet. Mutta nyt on sitten taas eri aika, kun kesälomat päättyvät ja koulut alkavat, Huhtamaa sanoo. Koronatilanne tulee hänen mukaansa esiin lähinnä niin, että työvuoroja joudutaan paikkaamaan ja etsimään sijaisia. – Jos pienessä yksikössä on vain vähän henkilökuntaa, ja kaikki ovat poissa, tilanne on hyvin kriittinen. Mutta kyllä myös isossa yksikössä tilanne on ongelmallinen, jos yksikin ihminen on poissa. Joku siihen tilalle täytyy saada. Työntekijän oikeudet kiinnostavat poikkeustilanteessa Koronatilanne on saanut monet työntekijät myös kiinnostumaan siitä, millaisia oikeuksia heillä on saada palkkaa tai muuta korvausta karanteenitilanteessa tai koronatestiä odotellessa. Palvelualojen ammattiliiton toimitsija Juha Lehtonen Porista kertoo, että Pamin valtakunnallisessa työsuhdepuhelimessa kuuma kysymys on esimerkiksi se, miten karanteenin ja palkanmaksun kanssa toimitaan, jos työntekijä on lähtenyt matkalle maahan, jota ei ole lähtöaikaan luokiteltu riskimaaksi, mutta paluuaikaan on. Työnantajapuolella ja ammattiliitoilla on aiheesta eriäviä näkemyksiä. Esimerkiksi kaupan liiton jäsenyrityksilleen lähettämässä ohjeessa todetaan, että riskimaista tulevan työntekijän karanteeni on palkaton riippumatta siitä, milloin hän on reissuun lähtenyt. Pam on asiasta eri mieltä. Lehtonen on toisaalta aistinut, että työntekijöillä on toistaiseksi myös riittänyt ymmärrystä, koska tilanne on kaikille vaikea. – Ihmiset eivät vielä halua riidellä asioista. He jopa kärsivät nahoissaan, jotta työpaikka säilyisi. On sellaista henkeä, että tullaan vastaan, vaikka laki olisikin työntekijän puolella.