Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Mannerheimin pääministeriksi nimittämä Antti Hackzell on jäänyt varjoon historiankirjoituksessa – uutuuskirja paikkaa puutteen

Martti Häikiö: Hackzell. Karhunkaatajasta rauhantekijäksi. Docendo 2020. 395 sivua. Antti Hackzell (1881–1946) on jäänyt Suomen historiaan erityisesti siksi, että marsalkka Mannerheim nimitti hänet uuden hallituksen pääministeriksi tultuaan valituksi tasavallan presidentiksi elokuun alussa 1944. Presidentin- ja hallituksenvaihdos olivat tapahtuneet siinä tarkoituksessa, että Suomi pyrkisi rauhaan. Neuvostoliiton massiivinen hyökkäys koko maan valtaamiseksi oli saatu heinäkuussa pysäytetyksi. Mannerheim ja valtiojohto olivat selvillä siitä, että toista kertaa ei luultavasti selvittäisi. Juristin koulutuksen saaneella Hackzellilla oli takanaan työntäyteinen ura moninaisilla aloilla, kun hän ryhtyi pääministeriksi. Karhunkaato, johon uuden kirjan otsikossa viitataan, lienee jäänyt mukanaoloksi nuorena miehenä karhun metsästyksessä. Hän oli toiminut vuosia Suomen työnantajain keskusliiton toimitusjohtajana. Kansanedustajana hän oli ollut sotavuosien ajan. Ulkoministerinä hän oli ollut 1932–36, jolloin Suomi omaksui ulkopolitiikassaan pohjoismaisen suuntauksen. Hackzell oli ollut lähettiläänä Moskovassa 1922-27. Siihen hänellä oli ollut poikkeukselliset edellytykset, koska hän oli toiminut tsaarinaikana juristina Pietarissa. Maltillisena kokoomuslaisena Hackzell nautti luottamusta yli puoluerajojen. Tärkeää oli se, että Hackzell oli rauhaan pääsemisen välttämättömyydestä samaa mieltä kuin Mannerheim ja huomattava osa eduskunnan jäsenistä. Ulkoministeriksi Hackzellin hallitukseen nimitettiin toinen vanha Venäjän-tuntija: Carl Enckell . Uusi hallitus aloitti hitaasti. Hackzelliakin alkoi ihmetyttää, ettei Mannerheim presidenttinä tuntunut tekevän mitään rauhaneuvottelujen käyntiin saamiseksi. Mutta Mannerheim teki. Puhumatta pääministerillekään hän ilmoitti elokuun puolivälissä Mikkelin päämajassa käyneelle kenraalisotamarsalkka Wilhelm Keitelille Hitlerille kerrottavaksi, ettei pitänyt edeltäjänsä Risto Rytin Saksalle pari kuukautta aiemmin antamaa sitoumusta itseään sitovana. Ryti oli luvannut, ettei Suomi ryhdy rauhanneuvotteluihin Saksalle ilmoittamatta. Sitten Mannerheim taas odotti. Saksan peräännyttyä lisää Baltiassa hän ilmoitti Tukholman-lähettilään, sukulaisensa G. A. Gripenbergin välityksellä Suomen olevan valmis rauhanneuvotteluihin. Tämän jälkeen pääministeri Hackzell tuli näyttävästi mukaan. Eduskunta hyväksyi hallituksen toimet, ja Hackzell piti Suomen kansalle mieliinpainuvan puheen. Hänestä tuli Moskovaan lähtevän rauhanvaltuuskunnan puheenjohtaja. Moskovassa Suomen valtuuskunta sai odottaa neuvottelujen aloittamista, ja Hackzellkin alkoi harkita Helsinkiin palaamista. Mutta muutamia tunteja ennen varsinaisten neuvottelujen alkamista Hackzell sai vakavan halvauskohtauksen ja hänet kuljetettiin Suomeen. Hän kuoli tammikuussa 1946. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi saapui Suomesta ulkoministeri Enckell. Martti Häikiö on jäljittänyt Venäjän arkistoista Suomen valtuuskunnan Moskovassa käymistä sisäisistä keskusteluista laaditut raportit. Keskustelut oli salakuunneltu. Keskusteluissa toistuivat "pääomapiirejä" edustavien Hackzellin ja Rudolf Waldenin käsitykset etukäteen ilmoitetuista 600 miljoonan dollarin sotakorvauksista ja niiden ylivoimaisuudesta Suomen taloudelle. Häikiö katsoo tämän vaikuttaneen siihen, että Neuvostoliitto laski määrän 300 miljoonaan dollariin. Näin voi hyvinkin olla. Tosin aiemmin on myös otaksuttu länsivaltojen, erityisesti Englannin vaikuttaneen summan "kohtuullistamiseen". Martti Häikiön perusteellisesta, sujuvasti ja selkeästi kirjoitetusta elämäkerrasta voi sanoa vain hyvää. Antti Hackzell on historiankirjoituksessamme jäänyt jotenkin varjoon. Mutta nyt isänmaata vilpittömästi ja tunnollisesti palvellut mies on saanut arvoisensa elämäkerran, jota voi lämpimästi suositella jokaiselle historian ystävälle ja muillekin.