Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kimi Räikkönen ei koe tarvetta selitellä polvistumatta jättämistä: ”Kyseessä on jokaisen henkilökohtainen valinta”

Yksi formula 1 -kauden kilvanajon ulkopuolisista puheenaiheista on ollut ajajien polvistumiset ennen kisoja – ja polvistumatta jättämiset. Ennen vajaa neljä viikkoa sitten ajetun avauskisan lähtöä runsaasti huomiota keräsi kuljettajien kerääntyminen lähtösuoralle osoittamaan tukeaan rasisminvastaiselle taistelulle. Suurin osa ajajista polvistui symbolisesti lähtösuoralle, mutta kuusi kuskia jäi seisomaan, heidän joukossaan Alfa Romeon Kimi Räikkönen . Aihe nousi jälleen torstaina esille Silverstonessa ajettavan kauden neljännen kisaviikonlopun alla. – Mielestäni jokaisella on oikeus toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Olemme luonnollisesti kaikki rasismia vastaan ja olemme osoittaneet tukemme, Räikkönen sanoi toimittajille. Räikkönen muistutti, että ajajat haluavat tehdä parhaansa rasisminvastaisen kampanjoinnin auttamiseksi. – Mutta mielestäni meidän ei tarvitse selitellä, jos emme polvistu ja mitä ikinä teemmekään. Kyseessä on jokaisen henkilökohtainen valinta. Hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton on ollut F1-maailman rasisminvastaisen kampanjoinnin keulakuva. –  En ole puhunut asiasta (polvistumisesta) hänen kanssaan. Ja vaikka olisinkin, en keskustelisi siitä täällä. Mitä ikinä ihmisten välillä tapahtuukaan, minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa puhua siitä julkisuudessa, Räikkönen kuittasi. Räikköseltä kysyttiin myös Hamiltonin näkyvästä roolista kampanjoinnissa. –  Mielestäni se on hienoa. Ymmärrän häntä täysin. Kuten sanoin, meillä on oikeus omiin ideoihimme niin tässä kuin kaikissa muissakin asioissa. Alfa Romeon aika-ajovauhti ollut hukassa Räikkönen ei ole avannut pistetiliään kuluvan kauden MM-sarjassa. Etenkin Alfa Romeon aika-ajovauhdissa on ollut toivomista. –  Olemme olleet kisoissa hieman vahvempia, mutta jos kilpailun aloittaa takaa, ei ole koskaan helppoa. Tilanteemme ei ole tällä hetkellä kaikkein helpoin, ja yritämme saada kokonaispakettiamme paremmaksi. Myös tallin kuljettajilla eli Räikkösellä itsellään ja Antonio Giovinazzilla on suomalaiskonkarin mukaan varaa parantaa. –  Pystymme taatusti parantamaan kaikilla osa-alueilla, mutta se on normaalia jokaisessa tiimissä, hän sanoi. Kauden neljäs kilpailu, Britannian gp, ajetaan Silverstonessa sunnuntaina.