Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Rakastajat-teatterin näytelmä romaneista on Kai Tannerille omakohtainen ja vaikea – Hän ei vieläkään puhu mielellään romanitaustastaan

Rakastajat-teatterissa saa pian ensi-iltansa näytelmä, joka kertoo romaneista. Aihe valikoitui teatterin johtajan Kai Tannerin aloitteesta. Näytelmä on hänelle omakohtainen, sillä hän on puoliksi romani isänsä puolelta. Tanner kasvoi äitinsä kanssa eikä siis romanikulttuurissa. Häneen on vaikuttanut se, että hän näyttää erilaiselta kuin suurin osa suomalaisista. Lapsena häntä haukuttiin manneksi. Nuorena hän alkoi valehdella ulkonäöstään ja kertoi olevansa kotoisin Ranskasta. Romani-isänsä hän tapasi ensi kertaa vasta kaksikymppisenä. – Hetken aikaa yritin sopeutua siihen kulttuuriin ja kuljin heidän kanssaan asuissa, mutta se loppui lyhyeen. Kohtelu oli hyytävää. En mielellään vieläkään sano olevani mustalainen, ja isä on suorastaan kieltänyt mua sanomasta niin, sillä siitä tulee vain vaikeuksia, Tanner kertoo. Sysäys näytelmään tuli siitä, että Tanner alkoi ymmärtää laajemmin romanien historiaa. Käydessään sitä läpi hän on ollut niin täynnä raivoa, että hän ajatteli aluksi näytelmän vyöryttävän vihaa katsojillekin. Käsikirjoittaja-ohjaaja Elina Izarra ei kuitenkaan kirjoittanut ja ohjannut Poriin sellaista näytelmää. Musta, mustempi, romani haluaa pikemminkin haastaa katsojan pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja sitä, millaisella katsella hän katsoo muita ihmisiä. Näytelmä sisältää myös iloa ja valoa. Izarra ei ole romani, mutta haastatellessaan suomalaisia romaneja hän pystyi samaistumaan moniin heidän kokemuksistaan. Izarran isä on kotoisin Kolumbiasta. Hän sanoo jakavansa romanien kanssa ”rodullistetun kehon”, joka merkitsee esimerkiksi tietynlaisia katseita ja ennakkoluuloja, joita saa osakseen, kun ei näytä kantasuomalaiselta. – Suomalaisia romaneita haastatellessani sain itse kiinni siitä katseesta, piilorasismista, suorasta rasismista, ennakkoluuloista, kohtaamisista ja vuorovaikutuksesta. Silloin tunsin käsikirjoittajana olevani omalla maalla vaikken olekaan itse romani. Se on kokemus, jonka jaan, Izarra kertoo. Hänen haastattelemansa romanit kertoivat muun muassa siitä, miten vartijat seuraavat heitä kaupassa, ja miten jotkut huoltoasemista eivät suostu myymään heille bensaa. Izarralla on itsellään vastaavia kokemuksia etnisestä syrjinnästä. Romanien syrjinnällä on pitkä historia. Vähemmistöä on vainottu 1500-luvulta asti. Kaikki tietävät juutalaisten kansanmurhan, mutta harvempi on tietoinen siitä, että toisen maailmansodan aikana natsit murhasivat 600 000 romania. Yhä nykyään romanit ovat Euroopan syrjityin ja köyhin vähemmistö. Ei ole sattumaa, että juuri romanit kerjäävät eurooppalaiskaupunkien kaduilla. Romaneja on Euroopassa yhteensä noin 12 miljoonaa. – Totta kai on myös romaneja, joilla menee hyvin, mutta romanit ovat ryhmä, johon kohdistuu eniten etnistä syrjintää, oli maa sitten Espanja, Romania tai Suomi, Izarra sanoo. Häntä suututtaa puhua siitä, miten Suomessa opetettiin vielä 1960-luvulla koulun oppikirjassa, ettei romani kykene sivistykseen. – Tätä on opetettu oman ikäluokkani vanhemmille! Mitä muuta ne vanhemmat olisivat voineet opettaa omille lapsilleen, kun ovat oppineet koulussa tällaista? 1970-luvulta asti romanit on Suomessa yritetty ottaa mukaan yhteiskuntaan, ja osin siinä on onnistuttukin. On nuoria, jotka opiskelevat, tavoittelevat unelmiaan ja elävät samalla romanikulttuurissa. Ongelmia riittää yhä paljon esimerkiksi työllistymisessä, kuten vuosi sitten tehty Työnimi -kampanjakin todisti. Jari Sarasvuollekaan ei tarjottu työtä, kun hän haki sitä omalla työhistorialla mutta romaninimellä. Izarralle jäi mieleen hänen haastattelemansa romaninuori, josta tuntui pahalta, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia saada samanlaista tukea kuin turvapaikanhakijoilla. – Kuka tekisi käsivoimin työtä, jotta se romani saataisiin mukaan yhteiskuntaan? Izarra kysyy. Ennakkoluulojen taustana Izarra pitää osaltaan suomalaista yhtenäiskulttuuria ja nationalismia, korvien väliin iskostettua Suomi-brändiä, joka on yhtä kuin valkoinen, sinisilmäinen ja kristinuskoa tunnustava ihminen Tässä asiassa hän on todistanut kehitystä hyvään suuntaan. Helsingin seudulla eri etnisiä taustoja edustavat ihmiset viettävät aikaa samoissa nuorisoporukoissa, ja heille on itsestään selvää, että erinäköiset ihmiset voivat jakaa yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Näytelmää tehdessään Izarra ja Tanner huomasivat tarttuneensa vaikeaan aiheeseen. – Välillä tuli sellainen olo, että lyödään hanskat tiskiin. Tätä aihetta on niin vaikeaa käsitellä siten, ettei yhtään lisää ennakkoluuloja. Ei ole ihme, ettei aiheesta ole tehty hirveästi esityksiä, Tanner sanoo. He suunnittelivat näytelmän oheen muun muassa valokuvanäyttelyä Suomen romanien elämästä, mutta huomaisivat, että romaneja käsittelevään projektiin oli huomattavasti vaikeampi saada rahoitusta kuin Izarran aiemmille, pakolaisaiheisille näytelmille. Musta, mustempi, romani käsittelee aihettaan kolmen tarinan kautta. Näytelmässä Kai Tanner pohtii omaa identiteettiään ja suomalaista romanikulttuuria, fiktiivinen Romanian romani muuttaa Suomeen paremman elämän toivossa ja suomalainen fiktiivinen romaninainen Janette kertoo oman ja sukunsa tarinan. Fiktion taustalla on paljon faktaa. Näytelmää varten Izarra on haastatellut romaneita, tutkijoita, aktivisteja, poliitikkoja ja romanien kanssa työskenteleviä ihmisiä. Suurempana kysymyksenä näytelmässä käsitellään romanivähemmistön asemaa Euroopassa. Musta, mustempi, romani kantaesitys Rakastajat-teatterissa 19.10. klo 19