Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Venäjän mielenosoitukset alkoivat pidätyksillä - kolmessa kaupungissa pidätettiin kahden ensimmäisen tunnin aikana yli viisikymmentä mielenosoittajaa

Moskovassa ja muualla Venäjällä osoitetaan tänään mieltä vapaiden vaalien puolesta. Tilannetta tarkkailevan OVD-info -järjestön mukaan Pietarissa nähtiin mielenosoituksen ensimmäisen tunnin aikana parikymmentä ja Moskovassa muutama pidätys. Myös Etelä-Venäjällä Donin Rostovissa on pidätetty useita mielenosoittajia. Pietarin mielenosoitus on luvaton kun taas Moskovan mielenosoituksella on viranomaisten lupa. Pidätykset ovat jatkuneet myös mielenosoituksen ensimmäisen tunnin jälkeen. Kello 16 mennessä lauantaina pidätyksiä oli raportoitu kautta maan jo yhteensä yli 50. Poliisi pidätti Pietarissa oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin joukkojen johtajan Aleksandr Shurshevin tämän kotona lauantaina jo ennen paikallisen mielenosoituksen alkamista. Shurshev kertoi pietarilaiselle Fontanka-uutissivustolle, että poliisit olivat antaneet pidätyksen syyksi ihmisten kutsumisen luvattomaan mielenosoitukseen venäläiseksi Facebookiksi kutsutussa Vkontaktessa. Runsaasti ihmisiä liikkeellä Pietarin mielenosoitus on käynnissä Gostinyi dvor -tavaratalon edustalla. Pidätettyjen joukossa on muun muassa Navalnyin henkilökunnan varakoordinaattori Olga Guseva . Moskovassa keskustan Saharovin valtakadun mielenosoituksessa on paikalla sateisesta säästä huolimatta jopa kymmeniä tuhansia protestoijia. Tiedot perustuvat opposition laskelmiin. Kahdessa edellisessä Moskovan mielenosoituksessa pidätettiin molemmissa yli tuhat ihmistä. Kummallakaan mielenosoituksella ei ollut viranomaisten lupaa. Mielenosoituksiin liittyviä syytteitä on nostettu runsaasti jälkikäteen. Poliisin otteet ja kovat syytteet häiritsevät Jo viikkoja jatkuneet mielenosoitukset alkoivat, kun opposition ehdokkaita estettiin rekisteröitymästä Moskovassa paikallisvaalien ehdokkaiksi. Myös muualla Venäjällä on esiintynyt samantyyppisiä tapauksia. Mielenosoittajia häiritsevät lisäksi poliisin kohtuuton voimankäyttö edellisissä protesteissa ja mielenosoittajia vastaan nostetut kovat syytteet. Opposition lisäksi myös tunnetut venäläiset taiteen edustajat ja toimittajat ovat rohkaisseet ihmisiä osallistumaan tämän viikonlopun mielenosoituksiin kautta maan.