Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Poliisi epäilee Tampereen henkirikoksessa kolmen nuoren murhajuonta: Nyt esitetään vangittavaksi uhrin raumalaista poikaa

Tampereen Vasaratien murhaan liittyen esitetään vangittavaksi jälleen uutta epäiltyä. Vuonna 2000 syntynyttä raumalaismiestä esitetään vangittavaksi yllyttämisestä murhaan. Vangitsemisoikeudenkäynti järjestetään tänään iltapäivällä. Tapauksen tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen sanoo, että mies on otettu kiinni eilen. Kinnunen ei kommentoi uhrin ja epäillyn sukulaisuussuhdetta. 20-vuotias epäilty on tietojemme mukaan uhrin poika. Henkirikoksesta epäiltynä on aiemmin vangittu tekijäksi epäilty, vuonna 2000 syntynyt jyväskyläläismies. Tiistaina vangittiin miehen kanssa samassa osoitteessa Jyväskylässä asuva, vuonna 1999 syntynyt nainen epäiltynä avunannosta murhaan. Nimikkeet kertovat murhajuonesta Poliisi on vaitonainen tutkinnan yksityiskohdista, mutta rikosnimikkeistä voi päätellä epäilyjen peruskuvion: Murhasta vangitun epäillään suorittaneen verityön Tampereen Vasaratiellä 28. tammikuuta. Avunantoepäily kertoo siitä, että naista epäillään avustamisesta mutta ei tekijäkumppanuudesta. Mikäli avunantaja tuomitaan, hänen rangaistuksensa on lievempi kuin itse tekijän. Yllytyksestä murhaan puolestaan tuomitaan ikään kuin yllyttäjä olisi tekijä. Hän siis saa saman rangaistuksen kuin murhan suorittanut henkilö. Yllytyksellä tarkoitetaan sitä, että henkilö tahallaan taivuttaa toisen tekemään rikoksen. Taivuttaminen voi olla erilaista suostuttelua tai pakottamista. Rikosnimike murha puolestaan kertoo siitä, että teko on joko erityisen raaka tai julma tai suunnitelmallinen. Tässä tapauksessa usean henkilön osallisuus viittaa epäilyyn suunnitelmallisuudesta. Epäilyt laajentuneet päivä päivältä Rikosylikomisario Jari Kinnusen mukaan avunannosta epäilty nainen otettiin kiinni lauantaina. Nainen on sijoitettu Tampereen poliisivankilaan, josta hänet tulee siirtää Hämeenlinnan vankilaan 18. helmikuuta mennessä. Naisen avustaja Kaarle Gummerus kertoi tiistaina, että hänen asiakkaansa vastusti vangitsemista. – Kiistämme sen, mitä on esitetty, Gummerus sanoi. Aamulehti kävi rikospaikalla viime viikon tiistaina: Murhasta epäilty otettiin kiinni nopeasti Tekijäksi epäilty mies otettiin kiinni viime keskiviikkona ja hänet vangittiin todennäköisin syin murhasta epäiltynä perjantaina 1. helmikuuta. Myös hän on kiistänyt teon. Poliisi vaitonainen Henkirikos tapahtui Tampereen Viialassa, Vasaratiellä varhain tiistaina. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen kello 06.00–07.13 välisenä aikana. Uhri oli keski-ikäinen mies. Poliisi ei ole kertonut, tapahtuiko epäilty henkirikos luhtitalon sisällä vai ulkona. Uhri löydettiin asunnon sisältä. Pihassa oli tiistaina nähtävillä runsaasti verijälkiä. Epäilty tekijä loukkaantui tilanteessa ja vuosi verta rikospaikalle ja ympäristöön. Epäilty poistui asunnolta kiemurtelevaa metsäistä reittiä Pyhäjärventien toiselle puolelle. Poliisikoira sai epäillystä vainun viimeisen kerran Pyykkiojankadun lähellä sijaitsevassa maastossa. Epäillystä saatiin silminnäkijähavainto Leipakantiellä Pyhäjärventien alikulun luota noin kello 9–10 tiistaina.