Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

50 vuotta sitten elettiin yhteiskunnallisen murroksen aikaa – Se kaikki kiteytyi Woodstockissa unohtumattomaan musiikkiin

Kesä 50 vuotta sitten, mitä me aikalaiset muistamme siitä? Uutisten kestoaihe oli Vietnamin sota. Oli maailmanhistorian ensimmäinen kuukävely, josta ovat elämään jääneet amerikkalaisen astronautin Neil Armstrongin sanat ("Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle") ja tiedetoimittaja Pertti Jotunin kansantajuiset selostukset Yhdysvaltain Apollo-avaruuslennoista Yleisradioon lavastetussa Kuustudiossa, oli rikoshistoriaan jäänyt elokuvaohjaaja Roman Polanskin vaimon, näyttelijä Sharon Taten murha, jonka takana oli Charles Mansonin pimeä kultti. Kaikesta tästä ja paljon muusta huolimatta veikkaan, että syvimmän muistijäljen jätti Woodstock, 500 000 ihmistä Max Yasgurin maatilalle New Yorkin osavaltioon kerännyt rockfestivaali, kaikkien festarien äiti. Elokuussa 1969 järjestetystä Woodstockista tuli rockin, rauhan ja vapaan rakkauden unohtumaton symboli. Sen henkinen merkitys oli paljon suurempi kuin sinänsä aivan loistavan esiintyjäkaartin. Ja lavalle nousivat sentään lähes kaikki aikansa kovimmat nimet: Jimi Hendrix , Santana, Johnny Winter , Ten Years After, Grateful Dead, Jefferson Airplane, Crosby, Stills, Nash & Young, The Who, Janis Joplin , Canned Heat, Joe Cocker , Country Joe and The Fish... Monet näistä artisteista ovat jo kuolleet – Hendrix ja Joplin kuolivat jo seuraavana vuonna, molemmat vain 27-vuotiaina, Deadin Jerry Garcia 1995, Ten Years Afterin Alvin Lee 2013, Johnny Winter ja Joe Cocker 2014 – mutta heidän unohtumaton musiikkinsa elää, ei vähiten juuri Woodstockissa luodun legendan pohjalta. Populaarimusiikin tutkija Kimi Kärki Turun yliopistosta arvioi ( Helsingin Sanomat 1.6.), että kesä 1969 oli suurten ikäluokkien nuorisokulttuuriin voimaantumisen aikaa. Sitä edelsivät "rakkauden kesä" (1967), jolloin hippiaate muovautui San Fransiscossa sekä "hullu vuosi" (1968), jota sävyttivät Prahan miehitys, väkivaltaisiksi riistäytyneet jättimielenosoitukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa, poliittiset murhat Yhdysvalloissa ja Vietnamin sota. Tästä yhteiskunnallisesta tilanteesta Woodstock nousi. Nuoriso haastoi ärhäkkäästi konservatiivisia arvoja. Ilmapiiri oli vahvasti politisoitunut. Monille aikalaisill e kysymys oli ennen kaikkea valtavasta yhteenkuuluvuuden tunteesta. Tämän kirjoittajakin koki sen omakohtaisesti, tosin vasta vuotta myöhemmin, mutta yhä voimakkaasti, pimeässä elokuvateatterissa Harjavallassa, kun Santanan kuuma Soul Sacrifice kiehui valkokankaalla ja Alvin Leen pitkä kitarasoolo I'm Going Home'ssa siivitti hurmioituneen katsojan matkalle, joka ei ole päättynyt puoli vuosisataa myöhemminkään. Suuren hippikesän kukat kuihtuivat pian. Rauhasta ja rakkaudesta ei ollut tietoakaan enää joulukuussa 1969, kun järjestysmiehiksi palkatut Helvetin Enkelit puukottivat katsojan kuoliaaksi Altamontin rockfestivaalilla, Rolling Stonesien esiintymisen aikana.