Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

”Joistakin seuroista on tullut hälyttäviä viestejä” – KHL:n pelaajayhdistyksen päämies kadehtii NHL:n toimintaa koronapandemian aikana

KHL:ssä eletään yhä täyden epätietoisuuden vallassa. Euroopan kiekkosarjat on lyöty loppukauden osalta säppiin, NHL on tauolla ja pelaajat lomalla, mutta KHL-seuroissa toiminta on aktiivista joskin epämääräistä. Joukkueet harjoittelevat ja pitävät kuntoa yllä, mutta kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Virallisesti KHL:n pudotuspelit ovat tauolla 10. huhtikuuta asti, minkä jälkeen on määrä tehdä päätös jatkosta. KHL:n pelaajayhdistyksen johtaja Andrei Kovalenko kertoo ilmapiirin olevan ”hermostunut” koronaviruspandemian takia. Seuroilla ei ole yhtenäistä ja selvää toimintamallia. – Pelaajat eivät ymmärrä tilannetta, koska ei ole selkeää menettelytapaa, mitä esimerkiksi harjoitteluun tulee, Kovalenko sanoo championat.comin mukaan . – Joistakin seuroista on myös tullut hälyttäviä viestejä, että seurat yrittävät jäädyttää sopimuksia tai siirtää niitä uusille päivämäärille. Kauden 2019–20 pelaajasopimukset päättyvät 30. huhtikuuta, jolloin myös Gagarin Cupin mestarin olisi pitänyt olla selvillä alkuperäisen kalenterin mukaisesti. Pelaajayhdistys: Harjoittelu seis! Kovalenko penää yhteistyötä KHL:n, seurojen ja pelaajayhdistyksen välille. – Meidän täytyy kehittää yhteiset säännöt kaikille seuroille tällaisen force majeuren varalle, hän sanoo. – Tarvitsemme toimintamallin. Esimerkiksi NHL:llä on aina ollut sellainen työsulun varalle. KHL:n pelaajayhdistyksen päämies myöntää kadehtivansa NHL:n toimintaa koronaviruskriisissä. – NHL on osoittanut kunnioitusta pelaajia, faneja ja seuroja kohtaan. Kovalenko kertoo pelaajayhdistyksen lähettäneen KHL:n johdolle kirjeen, jossa se pyytää seuroja lopettamaan harjoittelun siihen asti, että kausi jatkuu. KHL:n playoffeissa oli keskeytyshetkellä jäljellä kuusi venäläisjoukkuetta. Jokerit ja kazakstanilainen Barys Nur-Sultan vetäytyivät koronaviruksen takia.