Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tiina Jylhä kertoo: Näin kaupat Huoltovarmuuskeskuksen kanssa syntyivät – Tarjoukseen vastattiin päivässä

Tiina Jylhän mukaan Onni Sarmasteen tilaama ja Huoltovarmuuskeskukselle toimitettu suojavarustelasti ei ole sama, joka hänen kauttaan on tulossa Suomeen kuun lopussa. Tiina Jylhä vastaa puhelimeen Tallinnan-kodistaan. – En ymmärrä mistä minua syytetään, en ole tehnyt mitään. Voin vannoa käsi Raamatulla, että en ole tehnyt mitään väärää, hän sanoo. – Minun kauttani tehty tilaus on vasta tulossa. Sen pitäisi olla Suomessa tämän kuun lopussa. Ne varusteet ovat kenen tahansa testattavissa ja ne ovat varmasti kelvollisia ja tilauksenmukaisia tuotteita. Kauneusyrittäjänä tunnetun Jylhän nimi nousi esiin, kun Suomen Kuvalehti ensimmäisenä uutisoi Suomen Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) ostaneen yhteensä kymmenellä miljoonalla eurolla suojavarusteita, kuten hengityssuojaimia ja kirurginmaskeja, Jylhältä ja liikemies Onni Sarmasteelta . Suomessa kuitenkin havaittiin, että toimitetut maskit olivat sairaalaoloihin sopimattomia ja niissä oloissa käyttökelvottomia. Jylhä haluaa nyt kertoa oman näkemyksensä tapahtumista. Tilauksen tehneen Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Toni Lounema erosi tehtävästään välittömästi. Tuula Haataisen pitämässä tiedotustilaisuudessa perjantaina 10. huhtikuuta puitiin maskiasiaa. Katso, kuinka tilanteesta kerrottiin. Hakola hyväksyi Jylhän mukaan hänen yhtiönsä The Look Medical Care OÜ (TLMC) teki Huoltovarmuuskeskukselle tarjouksen 1,1 miljoonan KN96-maskin toimittamisesta yhteishintaan 4 180 000 euroa maaliskuun 27. päivänä. Jylhä sanoo valtuuttaneensa Onni Sarmasteen neuvottelemaan kauppaa HVK:n kanssa. Omien sanojensa mukaan hän ei tuntenut liikemiestä entuudestaan. Jylhän mukaan Sarmaste esiintyi sekä TLMC:n että Huoltovarmuuskeskuksen suuntaan yhtiönsä LDN Legal Partners nimissä. – Oletin nimen perusteella Sarmasteen olevan lakimies, Jylhä sanoo. Sarmaste tunnetaan pikavippifirmojen yrittäjänä. Hänellä on ulosotossa yhteensä 46 000 euron edestä saatavia. Jylhän mukaan jo seuraavana päivänä 28.3. HVK:n perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola lähetti Huoltovarmuuskeskuksen puolesta hänelle tilausvahvistuksen ja hyväksyi tarjouksen. Iltalehti on nähnyt tilausvahvistuksen. Tilausvahvistus koskee TLMC:n tekemän tarjouksen mukaisesti 1,1 miljoonaa suojainta. Jylhän asiamiehen Kari Uotin mukaan tässä vaiheessa TLMC:n ja Huoltovarmuuskeskuksen välille oli syntynyt juridinen sopimus. Kiirastorstaina Helsingin Sanomat uutisoi ensimmäisenä Jylhän maskien sertifikaatteihin liittyvistä epäselvyyksistä. Suojamaskien sertifikaattia kutsuttiin väärennetyksi. Kari Uoti kommentoi tapausta blogissaan . Hänen mukaansa Tiina Jylhä ei ole toimittanut yhtään maskia Huoltovarmuuskeskukselle ja väitteet väärennetyistä sertifikaateista ja asiattomuuksista tähän asiaan liittyen ovat ”kovin rajuja”. – Ainoa taho, joka mitään on toimittanut on Onni Sarmaste/hänen yhtiönsä, kirjoittaa Uoti. "Eivät liity Sarmasteen erään” Seuraavana päivänä, sunnuntaina 29.3. Onni Sarmaste oli Tiina Jylhän mukaan tehnyt hänen tietämättään Huoltovarmuuskeskukselle TLMC:n tarjouksen kanssa identtisen tarjouksen oman firmansa nimissä. Nyt tarjouksen tekijäksi ja myyjäksi oli merkitty Onni Sarmasten LDN Legal Partners ja pankkiyhteys muutettu LDN Legal Partners pankkitiliksi Belgiassa. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema on vahvistanut, että HVK teki kaupan Sarmasteen yhtiön kanssa tiistaina 7.4. Suomeen saapuneista suojaimista. Kauppasumma, viisi miljoonaa euroa, maksettiin Sarmasteen suomalaisen yhtiön tilille. Lisäksi Tiina Jylhän Virossa toimivan yrityksen kanssa on tehty erillinen toimitus, josta maksettu ennakkomaksu on jäädytetty. Luminor-pankki jäädytti 2,5 miljoonan ennakkomaksun. Syy jäädytykseen on virolaislehti Ärilehtin mukaan se, että pankki epäilee Jylhän yritystä rahanpesusta, tai mahdollisesti terrorismin rahoittamisesta. Jylhän virolaisen juristin Vahur Kivistikin mukaan Danske-pankin ja muun muassa Swedbankin rahanpesuskandaalien jälkeen Viron pankkivirkailijoilla on taipumus ylireagoida mahdollisiin riskeihin. – Minun tilaamani tuotteet ovat tulossa, eivätkä ne liity mitenkään jo Suomeen tulleeseen Sarmasteen erään, Tiina Jylhä vakuuttaa. – Minua saa höykyttää ja tuomita omista tekemisistäni, mutta en ota mitään vastuuta Sarmasteen tekemisistä, Jylhä sanoo.